Anneli Lohikko

Tissonin perhe ei ole mikään tavallinen suomalaisperhe. Perheen isä, Lior, on Israelissa syntynyt juutalainen ja hänen vaimonsa Karolina omaa inkeriläis-ukrainalaiset juuret. Tosin hänenkin isällään saattaa virrata suonissaan juutalaisverta. Asiasta ei ole varmaa tietoa, sillä monet juutalaiset pyrkivät aikanaan peittämään taustansa heihin kohdistuneiden vainojen vuoksi.

Tissonin perheeseen kuuluu neljä vilkasta poikaa: Ariel (13), Jarden (11), Zuri (5) ja Jonathan (2). Harmaana lokakuun päivänä istumme hetkeksi juttelemaan yhdessä. Karolina ja Lior ovat lupautuneet kertomaan elämäntarinaansa. Pojat puuhailevat omia juttujaan. Tosin nuorimmainen juoksee aina välillä milloin isän, milloin äidin syliin.

Karolinalla uskova koti

Karolinan äiti on inkeriläinen, isän juuret ovat Ukrainassa. Hän itse syntyi Virossa perheen ainoana lapsena. Isä ja äiti olivat päivät töissä ja Karolina vietti paljon aikaa mummolassa. Niinpä kun häneltä kysyttiin, ketkä ovat hänen parhaita kavereitaan, hän luetteli mummon eläkkeellä olevien ystävien nimiä.

7-vuotiaana Karolina aloitti koulun. Se sujui oikein mukavasti. Erityisesti hän piti historiasta ja maantieteestä. Lisäksi hän luki paljon kirjoja. Hänen mielipuuhaansa oli käpertyä läksyjen teon jälkeen sohvan nurkkaan paksun kirjan ja omenoiden kera. Kesät kuluivat sukulaisten luona Ukrainassa ja pioneerileireillä, elettiinhän tuolloin vielä Neuvostoliiton aikaa.

Sitten koitti kevät 1991. Presidentti Mauno Koivisto oli antanut edellisenä keväänä lausunnon, jonka perusteella inkeriläiset saattoivat muuttaa Suomeen paluumuuttajina. Tämän perusteella perhe muutti Suomeen, Raumalle. Karolina koki sen samalla kertaa sekä jännittävänä että pelottavana asiana.

Suomeen tultuaan Karolina jatkoi koulunkäyntiään. Vuorossa oli yläasteen viimeinen luokka. Virossa koulu oli sujunut hienosti, mutta nyt tulikin suuria ongelmia eteen, koska hän ei osannut suomea. Itkun kanssa hän teki monesti läksyjään. Opettajat olivat vaativia, ja Karolina toteaakin, että se oli vaikein kouluvuosi ikinä. Mutta hän selvisi. Yläasteen jälkeen hän kävi vielä ammattikoulun.

Karolinan vanhemmat ovat uskossa ja kuuluvat paikalliseen helluntaiseurakuntaan. Siellä tytärkin kävi heidän kanssaan. Sitten hän tutustui joihinkin Virosta muuttaneisiin nuoriin, joista tuli hänen kavereitaan. Heitä eivät uskonasiat kiinnostaneet, ja Karolinan elämä oli muutaman vuoden lähinnä hapuilua hengellisesti.

— Vuonna 1997 tein uskonratkaisuni ja menin kasteelle Rauman helluntaiseurakunnassa. Se oli ilon aihe perheelleni, ja siitä kiitän itsekin Herraa.

Juutalaiskodissa ei Jumalasta puhuttu

Liorin isä on sefardijuutalainen, jotka ovat historiallisesti kotoisin Espanjasta ja Portugalista. Hänen äitinsä on puolestaan askenaasi, joiden keskus ennen holokaustia oli Puola. Koti oli maallistunut juutalaiskoti.

Liorin ollessa vain vuoden ikäinen vanhemmat erosivat ja poika jäi äidin huostaan. He muuttivat kibbutsille asumaan. Lior ei nähnyt isäänsä muutamaan vuoteen lainkaan. Tilanne kuitenkin muuttui, kun hän muutti äitinsä kanssa Pohjois-Israeliin. Tuolloin hän alkoi vaatia, että näkisi myös isäänsä, ja siitä alkoivat isän vierailut poikansa luona. Hän jopa asui tämän kanssa nelisen vuotta täytettyään 10.

Isällä ja äidillä oli kovin erilaiset kasvatusmenetelmät. Äiti hemmotteli poikaansa, isä oli hyvin ankara kasvattaja, minkä Lior nykyään kokee hyvänä asiana. 14-vuotiaana hän kuitenkin muutti takaisin äidin luo.

Railakasta menoa

Liorista kasvoi hippinuori. Vahvoja huumeita hän ei käyttänyt, vaan tyytyi marihuanaan. 18 täytettyään hän joutui armeijaan. Hän oli mielessään päättänyt oppia hyväksi sotilaaksi. Toisin kuitenkin kävi. Määräysten totteleminen ei ollutkaan helppoa nuorelle miehelle.

Hiusten leikkaaminen ei Liorin hipin sisintä muuttanut. Hän ei pystynyt sopeutumaan armeijaan. Hän oli kapinallinen. Lopulta se vei hänet vankilaan. Keskustellessaan siellä terapeutin kanssa tämä kertoi puoltavansa Liorin vapauttamista armeijasta. Näin myös kävi.

Mutta vankilassa olo toi hyvääkin tullessaan.

— Vaikka en tuntenut Jumalaa, enkä tiennyt hänestä paljoakaan, rukoilin ja lupasin, että jos Jumala minua auttaisi, minusta tulisi kunnon mies.

Monivaiheinen tie Jumalan luo

Monta mutkaa tiellä vielä oli ennen kuin Liorista tuli Jumalalle lupaamansa ”kunnon mies”. Etsiessään paikkaansa hän päätti lähteä Englantiin. Hänellä oli siellä monia hyviä tuttuja kibbutsiajoilta. Muutaman viikon hän viipyi yhden pariskunnan luona. Nainen oli juutalainen, mies englantilainen ja he olivat kristittyjä. Elettiin vuotta 1996.

— Heidän kotinsa oli täynnä Jeesusta. En ollut tuossa vaiheessa enää ateisti, vaan uskoin johonkin korkeampaan voimaan. Pidin kuitenkin kristittyjä vihollisinamme.

Joitain asioita Lior poimii tuolta pariviikkoiselta vierailulta. Ensinnäkin häntä kummastutti se, että vaikka hänen ystävänsä asuivat yhdessä, he elivät eri huoneissa, koska eivät vielä olleet naimisissa. Toinen asia melkeinpä loukkasi häntä. He tunsivat erittäin hyvin Raamatun, vaikka mies ei ollut edes juutalainen. Kateus alkoi hiipiä Liorin sisimpään. Itse hän oli tutustunut Vanhaan testamenttiin kouluaikana – lähinnä historian kirjana. Pariskunnalta Lior kuuli myös, että kaikki ihmiset ovat syntisiä, mistä hän ei lainkaan pitänyt.

Vähitellen asiat valkenivat

Lior sai ystäviltään Uuden testamentin, jota hän alkoi lukea. Välillä kirja tosin lensi hänen käsistään. Sen sanoma ei kuitenkaan jättänyt rauhaan. Jos Jeesus on totta, Lior mietti, hän haluaisi seurata häntä. Tähän pohdintaansa Lior alkoi rukoilla vastausta.

— En odottanut mitään enkeli-ilmestystä. Mutta jonkin aikaa tuon rukouksen jälkeen koin jotain merkillistä. Lämmin aalto kulki lävitseni päästä jalkoihin asti. Sydämeni täyttyi rakkaudella ja tajusin, ettei se tullut minusta, vaan Jumalasta. Päätin seurata tätä Rakkautta.

Liorin ystäväpariskunta yllättyi. Hän rukoili yhdessä heidän kanssaan ”syntisen rukouksen”. Sitten oli aika palata Israeliin. Kolmen kuukauden kuluttua Lior kävi siellä kasteella. Amerikan juutalainen Daniel tutustutti hänet uskoviin. Jerusalemissa toimivasta amerikkalaisten baptistien perustamasta seurakunnasta tuli hänen kotiseurakuntansa. Sieltä löytyi myös työpaikka, josta hän ei saanut varsinaista palkkaa, mutta asunnon, ruuan ja vähän taskurahaa. Lior alkoi myös opiskella 3-vuotisessa raamattukoulussa.

Karolinan ja Liorin tiet yhtyvät

Karolina kävi ammattikoulun jälkeen erilaisia kursseja, yksi niistä liittyi matkailualaan. Noihin opintoihin kuului myös harjoittelujakso, jonka hän päätti tehdä Israelissa. Suomalaisten perustamassa kibbutsissa, Jad Hashmonassa nuorten tiet sitten yhtyivät. Lior oli tuolloin siellä vastaanottovirkailijana.

Nyt on 15 vuotta yhteistä taivalta takana. Aluksi he asuivat Israelissa, jonne heidän oli tarkoitus jäädäkin. Mutta Karolina ei löytänyt siellä työtä ja syksyllä 2000 alkoi lisäksi toinen intifada eli palestiinalaisten kansannousu. Karolina halusi Suomeen edes joksikin aikaa, mutta sillä tiellä he ovat yhä.

Perheen kaikki lapset ovat syntyneet Suomessa. Viimeinen, yllättäen alkanut raskaus oli vaikea ja lapsi syntyi hätäsektiolla jo 26. raskausviikolla lokakuussa 2014. Lapsen keuhkot eivät vielä olleet kehittyneet, hän painoi alle kilon ja oli vain 34 cm pitkä. Ensimmäiset kriittiset kuukautensa Jonathanin täytyi viettää Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

Tissonien koti on Tampereelta noin 40 kilometrin päässä. Isä oli poikien kanssa kotona, äiti vietti aikaansa sairaalassa pienen poikansa kanssa. Lämmitti sylissään pientä ihmistainta, joka oli täynnä erilaisia letkuja.

Alkoi viikkojen rukoustaistelu, että pieni poika saisi elää ja kehittyä liian varhaisesta syntymästään huolimatta terveeksi miehenaluksi. Tissonit rukoilivat, heidän ystävänsä rukoilivat ja Tampereen baptistiseurakunta muisti pienokaista sekä rukouskokouksissa että usein myös sunnuntain jumalanpalveluksissa.

Jouluksi kotiin

Kaikki meni lopulta erittäin hyvin. Jonathan alkoi vahvistua ja perheen harras toive toteutui, kun hän pääsi jouluksi kotiin. Jonathan on ihme, josta he ovat hyvin kiitollisia. Hänen keuhkonsa ovat normaalit, samoin näkö – molemmat asioita, joiden kanssa voi tulla suuria ongelmia. Muutenkin poika on kasvanut aivan normaalisti. Tämän lääkäri vahvisti Jonathanin 2-vuotistarkastuksessa lokakuussa. Liian varhaisesta syntymästä muistuttaa enää vain suntti, jolla johdetaan liiallinen selkäydinneste pois päästä vatsaonteloon, josta se imeytyy takaisin elimistöön.

Isot veljet, utelias Ariel, älykkö Jarden ja aurinkoinen ilopilleri Zuri rakastavat pikkuveljeään. Elämä Tissonin perheessä on hektistä, siitä pojat pitävät huolen. Äidin ja isän jaksaminen joutuu välillä kovallekin koetukselle.

Perheen suomalainen joulu

Kyselen vielä, millaista joulu perhe viettää. Näkyykö siinä juutalaisuus?

— Meidän joulumme on suomalainen, sillä vietämme sitä Karolinan vanhempien kanssa Raumalla. Syömme joulukinkkua ja kaikkia muita perinteisiä jouluruokia. Omaan kotiimme koristelemme aina pienen joulukuusen, Raumalla lapset saavat nauttia isosta kuusesta. Ja lahjat jaetaan aattona. Se on pojille tärkeä juttu.

Juutalaisia juhlia Tissonin perhe viettää myös. Perjantai-iltaisin syödään sapattiateria. Joulunaikaan liittyvä hanukka tuo perheen pöydälle 9-haaraisen kynttilän, menoran. Juhla kestää viikon verran. Hanukkaa vietetään makkabilaiskapinan aikana suoritetun Jerusalemin temppelin uudelleen vihkimisen aikana tapahtuneen öljyihmeen muistoksi. Hanukan jokaisena päivänä sytytetään yksi uusi kynttilä menoran keskimmäisellä kynttilällä. Oikeastaan juhla muistuttaa jossain määrin meidän jouluamme, sillä se on ilon juhla, jonka aikana lapset saavat lahjoja.

Juttutuokiomme on lopussa. Lapset keräävät lopuksi lelut lattialta niille kuuluviin laatikoihin. Nuorimmainen on selvästi väsynyt. Mutta ei se haittaa. Hän nukahtaa kyllä autoon perheen suunnistaessa kotia kohti.

Kuvat: Lior Tisson.