-

|

Työn opettamaa

 

Turun seurakunnan pastori Pauli Rahkonen on ollut istuttamassa useita seurakuntia. Kokemukset opettivat paljon. Oleellista on muistaa, ettei seurakuntaa saa piiskata evankelioimaan. Jokainen toimikoon kutsumuksensa, persoonansa ja lahjojensa mukaan Jumalan suunnitelmaa etsien ja siinä kulkien.

Jumalan valtakunnan rakentaminen oman seurakunnan tai kirkkokunnan sijasta on kuitenkin tehtävämme kristittyinä: ”Onnelliset te, jotka kylvätte kaikkien vetten vierille ja laskette härän ja aasin jalat valtoimina kulkemaan!” (Jes. 32:20)

 

Muutaman uskovan joukosta seurakunnaksi

1980-luvun alussa Petäjävedellä tuli uskoon eräs nuori. Pauli koki kutsun aloittaa siellä työ. Petäjävedellä asui ennestään muutamia Vaajakosken seurakuntaan kuuluvia “irtobaptisteja”.

Hengelliset tilaisuudet olivat alkuun lähinnä tupakokouksia, joihin osallistui paljon ei-kristittyjä. Avainhenkilöksi nousi Annikki Toivola. Hän kiersi kodeissa eri puolilla pitäjää avaten ovet hengelliselle työlle.

Ihmisiä tuli uskoon. Syntyi uusia toimintamuotoja, kuten teetupa, telttakokoukset ja lasten kerhot. Seurakunnasta sivuun jääneitä tavoitettiin; monet uudistuivat uskossaan. Paikkakunnalle muodostui itsenäinen seurakunta.

Petäjäveden kokemukset opettivatkin, että uusi toiminta voi alkaa, kun paikkakunnan on valmiina pieni uskovien joukko.

 

Näky, sitkeys ja uhrimieli

Lahdessa Rahkosen työ alkoi 1980-luvun puolivälissä. Mukana oli noin kymmenpäinen joukko. Kun Pauli muutti pois muutamaksi vuodeksi, työ sammui.

Vuonna 1991 se aloitettiin uudelleen. Osallistujia oli muutamia. Liikkeelle lähdettiin johdatusta etsivän rukouksen kautta. Vuoden kuluttua oli ensimmäinen kastetilaisuus.

Toiminta kasvoi. Aloitettiin uusia toimintamuotoja, kuten katukokoukset, teetupa ja koulutyö. Vähitellen syntyi seurakunta, jonka jäsenmäärä kasvoi vaikeiden vaiheiden jälkeen lähes sataan.

Lahden työ opettikin, että toiminnan voi aloittaa yksin ja vailla taloudellista kannatusta, jos on uhrialttiutta, sitkeyttä ja näkyä.

 

Etätyötä

Pauli tutustui venäläiseen nuoreen naiseen Petroskoissa. Nainen oli ollut uskossa neljä vuotta ja rukoillut sananjulistajaa kyläänsä.

Työ Pocassa, Arkangelin läänissä, aloitettiin neljän hengen tiiminä, jossa Pauli oli ainoa ei-venäläinen. Ortodoksien vastustus oli kovaa. Pauli pidätettiin kolmesti ja karkotettiin kerran.

Pauli vieraili kylässä Lahdesta käsin joka toinen kuukausi. Matkaa oli 1400 kilometriä. Muutamia tuli uskoon ja kastettiin. Kun kylään lähetettiin kaksi venäläissisarta lähetystyöhön, toiminta sai vahvaa jatkuvuutta.

Työ Pocassa opetti, että lähetystyön voi aloittaa etätyönä, mutta se jatkuu vain paikallisten tuella. Naistyövoimaa ei kannata hukata!

 

Kokoustoiminnan kautta suurkaupunkiin

Helsingissä Rahkonen aloitti työn kahdesti, mutta se käynnistyi vasta, kun pieni seurakunta alkoi vuokrata tilaansa Etu-Töölössä. Työtä tuki Karkkila-Virkkalan baptistilähetys. Aluksi kokouksia oli joka toinen viikko. Pian Tunturikadun seurakunta lakkautti oman toimintansa ja liittyä alkavaan seurakuntaan. Muutamia nuoria tuli lisäksi uskoon.

Pauli jäi pois toiminnasta kokiessaan, ettei voi vastata sekä Lahden että Helsingin työstä. Helsingin baptistilähetys on sittemmin kasvanut ja toimii nyt Lauttasaaressa. Jäseniä on viitisenkymmentä.

Työ kaupungin keskustassa suuntautuu ulospäin ja on osoittanut, että suurkaupungissa voi aloittaa työn suoraan kokoustoiminnan kautta.

 

Älä tarkkaa tuulta ja pälyile pilviä

Rahkonen kertoo myös pyrkimyksistä, jotka eivät tuottaneet pysyvää työtä paikkakunnalle. Aina seurakunta ei synny; Saarnaajan kirja muistuttaa silti työn ja kylvämisen tärkeydestä: ”Joka tuulta tarkkaa, ei kylvä; ja joka pilviä pälyy, ei leikkaa. Niin kuin et tiedä tuulen teitä etkä luitten rakentumista raskaana olevan kohdussa, niin et myöskään tiedä Jumalan tekoja, hänen, joka kaikki tekee. Kylvä siemenesi aamulla äläkä hellitä kättäsi ehtoollakaan; sillä et tiedä, tuoko onnistuu vai tämä vai onko kumpikin yhtä hyvä.” (11:4–6)

Jari Portaankorva, Maija Latvala