-

|

Valo — ei orjuudelle ry tekee työtä ihmiskauppaa vastaan

Katri Liukko

Ajattele: sinäkin voit kadulla kävellessäsi kohdata ihmiskaupan uhrin täysin tietämättäsi.

Vaikka orjuus onkin virallisesti kaikkialla maailmassa kielletty, sitä tapahtuu yhä ja voisi jopa sanoa, että orjia on nyt enemmän kuin koskaan ennen (YK:n arvion mukaan n. 27-30 miljoonaa). Nykyajan orjuutena pidetty ihmiskauppa on maailman nopeimmin kasvava rikollisuuden muoto, joka yltää myös Suomeen, vaikka monella onkin se käsitys, ettei sitä täällä meillä tapahdu. Asia on kuitenkin toisin.

Myös Suomessa tapahtuu ihmiskauppaa. Suomi on monelle uhrille kauttakulkumaa, mutta on myös tapauksia, joissa uhrina on ollut suomalaisia. Suomessa ihmiskauppa esiintyy karkeasti jaettuna kahdessa muodossa: seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvänä ihmiskauppana tai työperäisenä ihmiskauppana. Tämän lisäksi maailmalla ihmiskauppaa esiintyy muun muassa elinkaupan, lapsisotilaiden ja pakkoavioliitojen muodossa.

 

Toiminta ihmiskauppaa vastaan

Koska orjuus on saapunut tänne asti, on myös kotimaassa tarpeen tehdä asialle jotain. Tähän tarpeeseen vastaamaan on perustettu Valo – ei orjuudelle ry. Kristillisin arvoin toimivan yhdistyksen tavoitteena on levittää tietoutta ihmiskaupasta ja sen torjumisesta, sekä ehkäistä erityisesti nuoria joutumasta ihmiskaupan uhreiksi tai heidän palveluidensa asiakkaiksi. Valon sivuilla yhdistyksen synnystä kerrotaan seuraavaa:

— Kaikki sai alkunsa Turussa vuonna 2012, kun muutama vapaaehtoinen lupautui tukihenkilöiksi ihmiskaupan uhreille. Pienestä alusta kasvoi lopulta yhdistys, joka toimii tällä hetkellä Suomessa jo kuudella eri paikkakunnalla. Toimintamme vaihtelee kaupungeittain tiimin koosta ja mukana olevien henkilöiden erityisosaamisesta riippuen.

Pienestä voi kasvaa suurta. Muutaman ihmisen visio ja näky ovat hiljalleen levinneet, ja nyt Valon yhdistyksiä löytyy Turusta, Helsingistä, Joensuusta, Lahdesta, Tampereelta ja Jyväskylästä. Itse kuulun Jyväskylän Valoon, jonka perustaminen oli pitkä ja harras prosessi, joka sisälsi paljon rukousta.

 

Rukousta, tapahtumia, tietoutta

Jyväskylässä Valon yhdistys on vielä melko nuori ja työmuotoja meillä on tällä hetkellä kolme: rukoustyö, tapahtumatyö ja koulutyö. Tavoittava työ, jossa jalkauduttaisiin kaduille ja pyrittäisin luomaan suhteita esimerkiksi seksityötä tekevien kanssa, ei toistaiseksi Jyväskylässä ole. Työ vaatisi resursseja ja sitoutumista, johon ei tällä hetkellä pystytä. Haaveissa sekin työmuoto on silti.

Rukoustyö on sitä, miltä se äkkiseltään kuulostaakin: rukousta yhdessä ja yksin. Kaikki muutkin jäsenet ja ei-jäsenet saavat tietenkin muistaa toimintaa rukouksin, mutta rukoustiimin jäsenet ovat sitoutuneet tapaamaan ja rukoilemaan yhdessä ja yksin toiminnan ja ihmisten — niin valolaisten, uhrien kuin kauppiaidenkin — puolesta.

Tapahtumatiimi vastaa tapahtumien järjestämisistä. Jyväskylässä on esimerkiksi osallistuttu kansalliseen ravintolapäivään. Silloin tavoitteena oli levittää tietoutta lettujen ja varojen sekä keräämisen kera. Näin herkullista voi työ joskus olla.

Yhdessä järjestettiin myös elokuvailta, jossa näytettiin Nefarious-elokuva, joka kertoo siitä, millaista ihmiskauppa eri puolilla maailmaa on. Illan jälkeen toiminnasta kiinnostuneet saivat jättää yhteystietonsa valolaisille, ja muutamia innokkaita saatiin mukaan.

 

Erityiskampanjoita

Jyväskylän Valon omaksi spesiaalijutuksi kaavaillaan Neste Oil Rally -tapahtuman aikaan jonkinlaista tietoa levittävää tempausta, koska yleisesti on tiedossa, että rallien aikaan Jyväskylään tuodaan muun muassa paljon seksityöläisiä. Viime kesänä jo kokeiltiin vesipullojen jakamista. Pulloihin oli kiinnitetty etiketeiksi tietoisku ihmiskaupasta. Ehkäpä tänä kesänä keksitään vielä jotain lisää.

Näkyvät tempaukset levittävät tietoutta tehokkaasti. Helsingissä on esimerkiksi järjestetty muutamia kertoja Helsinki City Runin yhteydessä Run For Freedom -tapahtuma, jossa juoksemalla kerätään varoja työhön. Helsingissä ja Turussa myös osallistuttiin kansainväliseen tempaukseen nimeltä Walk for Freedom, jossa osallistujat kävelivät mustissa vaatteissa suu teipattuna kaupungin läpi.

 

Kouluihin tietoutta ihmiskaupasta

Koulutyö Jyväskylässä on vasta aluillaan, mutta onneksi tukea ja apua saadaan muiden kaupunkien valolaisilta, joilla käytännön kokemusta työstä on karttunut jo enemmän, ja materiaaliakin löytyy valmiina. Tämän kevään aikana tehdään muutama kouluvierailu, ja ensi syksynä työmuoto toivottavasti saa lisää ilmaa siipiensä alle. Koulutyön tavoitteena on antaa nuorille tietoa ihmiskaupasta ja toki myös estää heitä uhriutumasta. Toisaalta tavoitteena on myös ylipäätään opettaa ihmisarvosta niin, ettei kukaan myöskään tulevaisuudessa käyttäisi ihmiskauppiaiden palveluita.

Ihmiskauppaa kun ei olisi ilman kysyntää eikä ilman kauppiaita. Siksi myös heidät on syytä pitää rukouksissa: ihminen, joka ostaa tai kauppaa toista ihmistä, ei voi itsekään olla aivan ehjä.

Joten lukija: jos koet, että haluat olla auttamassa niitä, jotka ovat joutuneet tekemisiin ihmiskaupan kanssa, ota yhteyttä lähimpään Valo — ei orjuudelle paikallisyhdistykseen tai käy tutustumassa toimintaan osoitteessa http://valo-eiorjuudelle.org/. Voit halutessasi liittyä esimerkiksi kannatusjäseneksi, ja näin antaa tukesi ihmiskaupan vastaiseen työhön. Ja jos silloin tällöin muistat toimintaa rukouksin, arvostamme sitäkin kovasti.