Lari Kemiläinen

Kävihän se välillä mielessä, että mitä ihmeen järkeä tässä on, lähteä hupenevien öljyvarantojen aikana ajelemaan “turhan taatta” puolentoistatuhannen kilometrin siivua pitkin pikiteitä, välillä vaaran vyöhykkeellä aivottomien lomakaaharien seassa.

Mutta olihan se hauskaa, kun harjoitteli Lapiosalmen eräleirikeskuksen pihassa hidasajoa ja kilpakumppani tinkasi yhä vain uusia skaboja. Johan se valkeni iltahetkessä, että tämä innokas kisailija oli se sama kaveri, joka päivällä juonsi liperit kaulassa motoristi­tapahtuman Posion kirkon parkkipaikalla: siis Hirvilammin Matti, Oulaisten kirkkoherra, se veti radan oikein komeasti ilman virheitä, lippalakki iloisesti takaperin.

Eikä tuo ollut ollenkaan hassumpaa, kun partapojat muistelivat pakotettua auringonottoa tulomatkallaan, kun Mäkelän Tonin Harrikan Volvo-kaasari oikkuili. Ei ollut puolassa vika, ei, eikä ihmiselämässäkään se vika usein ole siellä, mistä sitä korjataan. Niin oli Toni löytänyt varaosanhaku­reissulta palatessaan pojat metsän suojasta, enemmän tai vähemmän aatamin­asuisina jäähdyttelemässä itseään. Kyllä se neljä tuntia suoraa paahdetta kypsyttää kenet vain, nahkaliivit tai ei. Miten tuleekin tuosta mieleen seitsemän veljestä kiven päällä, härkiä karussa.

Ja jännä oli löytää yhteisiä kiinnostuksenkohteita Tiihosen Aarnonkin kanssa, joka hartaushetkissä lauleli hienoja hengellisiä sävelmiä. Kiva folk-nuotti oli Aarnolla, ja niin vain oltiin samoja levyjä kuunneltu ja samoja asioita pantu maailmasta merkille, vaikka Aarno lauleli kitaransa kanssa jo silloin kun minä harjoittelin vasta täysin palkein rääkymistä.

Siellä olivat Tarja ja Seppo, Johanna ja Petri, kaikki ennestään tuttuja, kaikki omien motoristikerhojensa uskottuja ja luotettuja. Ihmekö tuo. Siellä oli myös Runosen Pasi, jonka kanssa eka kerran treffattiin vapaiden kristittyjen vastuunkantajina. Sen jälkeen ovat Pasistakin kirkkokuntansa johtajan tehneet, vaikka jossain motoristitapahtumassa tuo olikin epäillyt poliisille ääneen, että nyt ei tie piispaksi aukene, kun syntisten kanssa seurustelusta jo kuva-albumiinne pistätte.

Mukava oli ajella ilman kiirettä Joken perässä ja edellä, taas perässä ja vaihteeksi edellä, pitkin Suomen pienempiä maanteitä, pitää taukoja niillä pienemmillä huoltoasemilla ja keitellä höyrymakkaraa sprii­keittimellä. Kyllä siinä semmoista tukkiaikojen toveruutta syntyy, kun aikaa on enemmän kuin puheen­aihetta.

Elettyjen asioiden listaankin voi tehdä merkinnän: porojen kohtaaminen on aina aika eksoottista etelän pojalle, ja motskarilla siihen tulee ihan uutta kutinaa.

Miten jäi semmoinen hyvin hengellisesti huollettu olo, vaikkei suurempia polvi­rukouksia tai kohotetuin käsin kielilläpuhumisia viikon­loppuun mahtunut­kaan? Olisko ollut läsnä se Yksi, joka aina on siellä missä ne kaksi tai kolme Hänen nimessäänkin?

Kirjoittaja osallistui Gospel Riders Laplandin ja Preachers MC:n 70° North – One Christ -kokoontumisajoon Posiolla 15.–17.7.2011.