Hilkka Helena Liukko (o.s. Puttonen) syntyi 22.5.1930 Laukaassa kolmilapsisen perheen esikoiseksi. Syntymäpaikka sijaitsee lähellä Pönttövuoren tunnelia Särkimäessä. Ollessaan 10-vuotias Hilkka menetti isänsä. Elämä ei ollut aina helppoa, ja saadakseen perheelle lisätuloja Hilkka sisaruksineen jakoi postia. Hilkan ollessa 20-vuotias perheen koti tuhoutui tulipalossa.
Uskonratkaisun Hilkka teki vuonna 1949 ja liittyi Vaajakosken baptistiseurakuntaan, silloiseen Keski-Suomen Baptistiseurakuntaan. Hilkka kohtasi puolisonsa Antin tuttavien kautta ja pari avioitui vuonna 1952. Yhteinen koti rakentui Jyskään, ensin pieneen pihamökkiin ja myöhemmin yhdessä rakennettuun isoon omakotitaloon. Perheeseen syntyi neljä poikaa: Ari, Arto, Aki ja Timo. Perhe kasvoi vielä tytöllä, Hilkan ja Antin ottaessa Sannan osaksi perhettään.
Hilkan työ rakentui paljolti kodin ympärille. Hoidettavana oli omat lapset, mutta perhepäivähoitajana Hilkka hoiti myös monien muiden lapsia. Moni lapsenlapsistakin pääsi nauttimaan mummon hyvästä hoidosta. Ison perheen äidillä ja mummolla oli kuitenkin aikaa myös muille tärkeäksi kokemilleen asioille, kuten liikunnalle, luonnossa liikkumiselle ja seurakunnassa palvelulle. Hilkka piti leipomisesta sekä ruoanlaitosta, ja vuosikymmenten ajan tämä veikin Hilkan keittiöön niin kirkolla, leireillä kuin Kohina-leipojaisissakin.
Jotain omistautumisesta emännän tehtäviin kertonee tapaus, kun Hilkan ja Antin luopuessa yli 80-vuotiaina omakotiasumisesta ja muuttaessa kerrostaloon, olin mummon apuna tavaroiden läpikäymisessä ja pakkaamisessa. Kaappien perältä löytyi isot paperipinot suunnitelmia leirien ruokalistoista erilaisille määrille – mummo totesi niitä säilyttäneensä, jos sattuisi tarvitsemaan vielä tai jos joku muu kyselisi neuvoja. Emännöinti oli tärkeää loppuun saakka. Aivan viimeisinä aikoina, voimien hiivuttua niin, ettei Hilkka enää jaksanut nousta sängystä, hän kehotti kuitenkin luonansa kävijää ottamaan keittiöstä kahvia.
Keväällä 2023 Hilkan kunto muistisairauden myötä tuli siihen pisteeseen, että pariskunta muutti kerrostaloasunnostaan Sammonkodin palvelutaloon Jyväskylässä. Vointi heikkeni vähitellen, ja tammikuun 24. päivä aamuyön hetkenä Hilkka muutti viimeisen kerran, Kotiin.
Itselläni mieleen nousee Hilkka-mummon ominaisuuksissa ensimmäisten joukossa ilo, nauru ja huumorintaju. Ensimmäisiä muistojani näihin ominaisuuksiin liittyen tulee mieleen, kun lapsuudessani mummo ja pappa lähtivät perheeni kanssa reissulle Nordkappiin. Taisi olla parisen viikkoakin, kun seikkailimme tuota pohjoista määränpäätä kohti ja takaisin. Mummo itsekin myönsi, että ulkomaankieliset paikannimet eivät meinaa oikein mieleen tarttua, ja jossain vaiheessa matkaa Nordkapp muuttui mummon puheessa Kurnapiksi. Kyllä mummoa kuten matkaseuralaisiakin nauratti, kun mummo hoksasi virheensä, mutta taisi Nordkapp olla loppureissun ajan muidenkin puheissa lopulta Kurnappi.
Jaettakoon lopuksi myös toinen muisto mummon huumorintajusta, mutta samalla siitä huolehtivaisesta puolison, äidin, mummon, isomummon ja emännän sydämestä, joka hänellä oli. Elettiin jonkun vuoden vapun aikaa, kun puoliso Antti oli vakavammin sairaana ja vuodepotilaana sairaalassa. Hilkalla oli usein tapana leipoa “kauden mukaan”, ja mitä olisi vappu ilman simaa ja munkkeja. Koska Antti-pappa oli sairaalassa, hän olisi jäämässä ilman näitä herkkuja, jos ei niitä hänelle sinne veisi. Lähdin mummon kyyditsijäksi ja yhdessä veimme papalle herkkuja tuliaisiksi. Sairaalan käytävällä kohti teho-osastoa kulkiessamme keveni tunnelma kummasti, kun mummo alkoi nauraa, että mitäköhän ohikulkijat meistä ajattelee, ympäristö huomioiden saattavat kuvitella, että kuljetamme mukanamme jotain muuta kuin simaa. Mummo oli laskenut simaa vanhaan lasiseen sillipurkkiin, koska siihen sai helposti kannen. Kyllähän se väriltään tietysti muistutti arvattavasti sitä jotain muuta.
– Lempeä, helposti lähestyttävä, nöyrä, hyvä kuuntelija, esirukoilija ja ystävä. Muun muassa näillä sanoilla Hilkkaa muisteltiin muistotilaisuudessa kotiseurakunnassa Vaajakoskella. Yli 93 vuotta elämää, yli 71 vuotta avioliittoa saman miehen rinnalla vaimona, äitinä, mummona ja isomummona. Kiitollisena yhteisistä vuosista ja eletystä elämästä laskettiin Hilkka haudan lepoon 17.2.24 hänen “kotipitäjänsä” multiin Lievestuoreen Kelkkamäkeen. Siunauksen toimitti Hilkan poika, Arto Liukko, joka puheessaan kertoi näitä vaiheita Hilkan elämästä. Hilkkaa kaipaamaan jäi jälleennäkemisen toivossa iso joukko perhettä, sukua ja ystäviä.
Kirjoittanut Anna Ekonen, Hilkan pojantytär
