Jari Portaankorva

|

Seurakunta kasvaa Turkin Adanassa

Vasemmalla Ertan ja keskellä Sükrü sekä oikealla Murat

Vuonna 2014 perustettiin Turkin baptistiliitto, johon kuuluu neljä seurakuntaa. Pastori Ertan Cevikin johtaa Adanassa viiden pastorin tiimiä. Kaikki seurakunnat ovat vahvasti myös mukana työskentelemässä pakolaisten parissa. Euroopan baptistien lähetysliitto (EBM) tukee Turkissa tehtävää työtä. EBM:n pääsihteeri Christoph Haus vieraili Turkissa kesällä ja kertoo työn näkymistä.

Pakolaisperhe Adanassa

Adana, joka sijaitsee lähellä Raamatun Tarsoa on erityisen vaikuttava 2,2 miljoonan asukkaan kaupunki ja metropoli. Siellä on pilvenpiirtäjiä, kujia, vihreitä puistoja ja vaikuttavia rakennuksia. Sabancı-Merkezin moskeijassa on kuusi minareettia ja se on Turkin suurimpia. Rooman keisari Hadrianus rakensi sillan Seyhan-joen yli ja se on edelleen käytössä. Apostoli Paavalin tavoin pastori Sükrü rakentaa siltoja ihmisten luo kertomalla heille uskostaan.

Avustuskuljetus

Pastori Sükrü ja hänen vaimonsa Petrina työskentelevät tässä kasvavassa seurakunnassa. Toukokuussa kastettiin viisi uutta jäsentä. Kolme heistä tulee uudesta ryhmästä Yüregirin alueella. Veli Murat on perustanut Yüregiriin jo pienen tytärkirkon. Hyvien kontaktien kautta jumalanpalvelukseen tulee jatkuvasti uusia ihmisiä.

TURKKI

Väkiluku: 84 miljoonaa

EBM:n jäsenliitto: 6 seurakuntaa

https://www.ebm-international.org