Jari Portaankorva

|

Uudet lähetit saapuivat Sierra Leoneen

Juin teologinen seminaari

Sierra Leonen baptistiliitto (BCSL) on jo useiden vuosien ajan toivonut saavansa lähetyssaarnaajia teologiseen koulutukseen. Yhdessä muiden maan kirkkojen kanssa BCSL kouluttaa pastorejaan Juin teologisessa oppilaitoksessa lähellä Freetownia. Tämä Juin seminaari on ollut vuosikymmeniä tunnettu hyvästä ja perusteellisesta työstään. EBM on aina halunnut tukea oppilaitoksen työtä lähetyssaarnaajien kautta. Sierra Leonen veljet ja sisaret ovat nyt jo 10 vuoden ajan odottaneet, että joku kokisi jälleen kutsun Juihin.

Christina Döhring

Christina ja Ralf Döhring saapuivat Juihin poikansa Nathanaelin kanssa elokuussa, missä Christina aloittaa opetustyön. “Nyt seikkailu on alkanut”, Döhringit kirjoittavat ensimmäisessä päivityksessään. “Lähes vuosi sitten teimme perheenä päätöksen seurata Christinan kutsua Juin teologiseen oppilaitokseen.” Kolmen kuukauden valmistelujakson aikana on vierailtu seurakunnissa ja tehty paljon matkajärjestelyjä.

Ensimmäinen vaihe: saapuminen

Saapuminen kesken sadekauden oli ensimmäinen totuttelua vaatinut asia. Sitten alkaa kielen oppiminen – Krio on yhteinen kieli virallisen englannin rinnalla – aloittaa ihmisten tapaaminen ja kirkoissa käynti. Perheenä Döhringit asuvat seminaarin alueella ja Nathanael aloittaa kansainvälisen koulun syyskuusta alkaen. On monia käytännöllisiä asioita: asunnon perustaminen, tavaroiden ostaminen, pankkitilin avaaminen, internetin ja matkapuhelimen hankkiminen. Christinan pitää alkaa valmistaa myös opetusta tunneille. Tällä hetkellä on käynnissä ilmoittautuminen tulevalle lukukaudelle, joka alkaa pian. Joten “pyydämme teitä rukoilemaan uusien opiskelijoiden puolesta ja hyvää alkua uudelle lukukaudelle. Boku tenki!” Boku tenki tarkoittaa Krioksi kiitosta.

Sierra Leonessa

Riemullinen vastaanotto

Kuinka suuri yhteistyön odotus on Sierra Leonen johtajien keskuudessa ollut ilmaistiin useaan otteeseen. Se näkyi myös saapumispäivänä: “Talossa odotti meitä joukko iloitsevia ihmisiä – se oli todella lämmin vastaanotto! He johdattivat meidät talon läpi – näyttivät meille kaikki tarpeelliset asiat ja hankinnat ja selittivät meille kuinka kaikki toimii ja mihin meidän pitäisi kiinnittää huomiota. Paikat oli remontoitu ja valmistettu meitä varten. Jopa lämmin illallinen oli meitä odottamassa.”

Kutsumme kaikki rukoilemaan Döhringin perheen puolesta: ilmastoon ja elämään sopeutumiseen ja työn aloittamisen puolesta. Nathanaelin puolesta hänen aloittaessaan kansainvälisessä koulussa. Terveyttä, rauhaa ja tyyneyttä seikkailun alussa.

Döhringin lähetystyötehtävä ja koulutustyö Sierra Leonessa ovat esimerkkejä monista hankkeista, joita EBM-lähetys tukee ympäri maailmaa. Tule mukaan työhön.

Kertomuksia lähetyskentältä lokakuu 2022 https://www.ebm-international.org