Baptistien alkuvaiheita leimasi häirintä ja väkivalta kaikkialla Euroopassa – myös Suomessa.

Ensimmäinen baptistiseurakunta syntyi vuonna 1609 uskonvainoja Hollantiin paenneiden englantilaisten separatistien ryhmästä. Ryhmän johtajina toimivat aluksi entinen anglikaanipappi John Smyth sekä lakia opiskellut Thomas Helwys. Hollannissa Smyth ja Helwys ymmärsivät Raamatun kertovan ainoastaan uskoon jo tulleiden kastamisesta. Smyth kastoi siis ensin itsensä ja sen jälkeen muut ryhmän jäsenet.

Smythin ja Helwysin tiet erosivat sittemmin. Smyth jäi Hollantiin yli 30 ryhmäläisen kanssa. Heidät hyväksyttiin lopulta jäseniksi Waterlander-mennoniittojen seurakuntaan. Pienempi osa joukosta jäi Helwysin johtoon. Hän tuli vuonna 1611 siihen tulokseen, että ryhmän tulee palata takaisin kotimaahansa kertomaan uskosta, jonka he olivat Hollannissa ymmärtäneet Uuden testamentin mukaiseksi. Näin syntyneen englantilaisen baptismin haaran edustajia alettiin myöhemmin kutsua yleisbaptisteiksi (General Baptists) erotuksena vuonna 1638 alkaneesta erityisbaptistiliikkeestä (Paricular Baptists), jonka oppi oli kalvinistinen.

Kasvua Englannissa vainoista huolimatta

Hyvin pian Englantiin palattuaan Helwys vetosi maan kuningas James I:een, jotta tämä sallisi täyden uskonnonvapauden anglikaanikirkkoon kuulumattomille kristityille, juutalaisille ja muiden uskontojen edustajille. Se oli ensimmäinen eurooppalainen yritys taistelussa uskonnonvapauden puolesta. Uskonnonvapaudesta onkin muodostunut baptisteille hyvin tärkeä asia, jonka puolesta taistellaan edelleen.

Suurimman vainon kohteina olivat Venäjän ja Romanian seurakunnat.

Kuningas ei suostunut Helwysin pyyntöön, vaan vangitutti tämän vaarallisena miehenä. Nelisen vuotta myöhemmin Helwys kuoli vankilassa. Seurakunta jatkoi kuitenkin kokoontumisiaan ja oli vainoista huolimatta perustanut tuolloin jo neljä uutta baptistiseurakuntaa lähialueilleen. Alkuaikojen baptistit kansoittivat Englannin vankiloita. Helwysin aloittama työ tuotti silti kauniin hedelmän, sillä vuonna 1650 Englannissa oli jo ainakin 47 yleisbaptistien seurakuntaa.

Manner-Eurooppaan 1800-luvulla

Baptismi levisi Manner-Eurooppaan vasta 1800-luvulla. Hollantia lukuun ottamatta baptistit joutuivat kaikkialla Euroopassa vainon kohteeksi. Liike oli levinnyt 1900-luvulle tultaessa silti jo koko Eurooppaan.

Baptismin ahkerin levittäjä oli saksalainen, Euroopan baptistien isäksikin kutsuttu Johann G. Oncken. Myös hänen työtoverinsa Julius W. Köbner ja Gottfried W. Lehmann matkustivat Onckenin esimerkkiä seuraten sekä Länsi- että Itä-Euroopassa baptistista uskoa levittäen.

Vaikka Oncken oli Hampurin seurakunnan johtaja, hän matkusti ahkerasti eri puolilla Eurooppaa vieden baptismin usein eri kansojen keskellä asuvien saksalaisten pariin. He puolestaan levittivät baptismia kantaväestöön. Kun työ laajeni, vainot alkoivat poikkeuksetta kaikkialla. Niiden seurauksena baptistit joutuivat kokoontumaan salaa ja kastetilaisuudet suoritettiin yöllä, jotta viranomaiset tai valtiokirkko eivät päässeet estämään niitä.

Etelä-Euroopassa baptistien työ alkoi pääosin 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin alueen maihin saapui lähetystyöntekijöitä. Vainot vaivasivat seurakuntia alkuvuosikymmeninä. Itä-Euroopassa – jossa Onckenkin matkusti laajalti – vaino ei loppunut alkuvuosikymmenien jälkeenkään. Se jatkui pitkälle 1900-luvulle. Suurimman, erityisen vakavan ja pitkäaikaisen vainon kohteina olivat Venäjän ja Romanian seurakunnat. Yhteistä lähes kaikille Itä-Euroopan maille on, että vaikka niissä astui virallisesti voimaan jonkin asteinen uskonnonvapaus, aina löytyi monia tekaistuja syitä häiritä ja vainota seurakuntien toimintaa ja jäseniä.

Vainoa myös Pohjoismaissa

Pohjoismaissa rankin vaino kohtasi tanskalaisia, mutta vainoa koettiin myös Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Muun Euroopan tavoin vainoajina toimivat erityisesti vahvat valtiokirkot.

Ahvenanmaan Föglön baptistit kokivat vainoa jo 1850-luvulla. Kun työ levisi 1870-luvulla Manner-Suomeen, kivet lentelivät baptisteja kohti monin paikoin. Kirkoissa varoitettiin kuulijoita ahkerasti osallistumasta harhaoppisten tilaisuuksiin. Useita baptisteja vangittiin, monia lähetettiin Turun tuomiokapitulin kuultaviksi.

Vuonna 1889 voimaan astunut eriuskolaislaki helpotti niiden seurakuntien työtä, jotka rekisteröityivät sen turvin. Vainoja laki ei täysin pysäyttänyt. Kirkkokuntamme tunnettua evankelistaa Aleksius Hiljasta uhattiin kaksikin kertaa. Vuonna 1906 kesken Hiljasen puheen hänen eteensä tuli mies, joka pani veitsen hänen kurkulleen. Hiljanen puhui kuitenkin miehelle rauhoittavasti ja sai tämän luopumaan aikeistaan. Seuraavana vuonna Hiljanen oli pitämässä ulkoilmatilaisuutta Kuokkalassa havaitessaan, että hieman kauempana seisonut mies suuntasi ampuma-aseensa häntä kohti. Hiljanen ehti kuitenkin väistyä luodin tieltä.

Alkuaikojen vainot ovat jättäneet jäljen baptistien historiaan koko Euroopassa. Se on velvoittava ja puhutteleva perintö myös tänä päivänä, jolloin tiedämme, että noin 360 miljoonaa kristittyä kärsii vainoa. Vähin, mitä voimme tehdä, on muistaa heitä jatkuvasti rukouksissamme!