Tämän vuoden alkupuolella olemme Helsingin baptistiseurakunnassa pohtineet saarnoissa Raamatusta löytyvää opetuslapseuden teemaa. Videoidut saarnat löydät täältä: https://fi-fi.facebook.com/HelsinginBaptistiseurakuntaBetel/

Mitä tämä opetuslapseus on?

Viimeisiksi Matteuksen evankeliumissa kirjatuiksi sanoiksi ennen taivaaseenastumistaan Jeesus antoi apostoleilleen ns. lähetyskäskyn, jossa hän käskee heitä menemään ja tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä hän on käskenyt heidän pitää (Matt. 28:18-20).

Opetuslapseus juontaa juurensa kauas aina ensimmäiselle vuosisadalle ja oikeastaan niin pitkälle kuin ihmisiä on ollut olemassa. Opetuslapseus nimittäin tarkoittaa samaa kuin opettaja-oppilassuhde. Ihmiset ovat aina oppineet kokeneemmilta, tyypillisimmillään vanhemmiltaan ja usein myös erityisiltä opettajilta, jotka ovat opettaneet muitakin kuin omia lapsiaan.

Raamatussa näemme tällaisen opetuslapseuden toteutuvan esim. Mooseksen ja Joosuan välillä. Joosua palveli Moosesta ja oppi häneltä. Myös profeettojen Elian ja Elisan välillä oli opettaja-oppilassuhde, samoin Paavalin ja Timoteuksen välillä. Voimme lukea Raamatusta myös muista profeettojen oppilaista (2. Kun. 2:3), joita Elian ja Elisan aikana oli. Profeettojen oppilaat on hepreaksi profeettojen pojat (hepr. bene hanevi’im), josta käy hyvin ilmi, että opettajan rooli oli myös vanhemman rooli, joka voitiin delegoida myös erityiselle opettajalle. Vanhempien tehtävähän on Raamatussa opettaa lapsille Jumalan käskyt ja uskon perusasiat (5. Moos. 11:19). Sittemmin tätä tehtävää hoitivat myös erityiset siihen sopivat muut henkilöt eli opettajat. Erityisesti pappien tehtävä oli olla vastuussa Jumalan lain opettamisesta kansalle (Mal. 2:7). Jumalan herättäessä profeettoja, myös he Jumalan sanan haltijoina toimivat opettajina oppilailleen (Jes. 8:16).

Opetuslapseus ei siis itsessään ole Raamattuun rajoittuva käsite. Sitä harrastetaan kaikissa kulttuureissa. Näin oli myös Jeesuksen aikaisessa maailmassa. Filosofeilla oli oppilaita, samoin fariseuksilla ja niin myös Jeesuksella. Filosofeista poiketen juutalaisuudessa ei opittu niinkään filosofista ajattelua, vaan enemmänkin elämäntapaa, joka välitettiin paitsi sanoilla myös seuraamalla opettajan esimerkkiä. Jeesuksen kohdalla
poikkeuksellista on tiettävästi se, että hän itse etsi oppilaansa, kun tavallisesti tunnetun opettajan luokse hakeuduttiin oma-aloitteisesti. Jeesuskaan ei tästä kieltäytynyt, kun joku halusi häntä seurata, mutta hän asetti kovat ehdot oppilailleen. Heidän tuli nimittäin luopua kaikesta ja seurata häntä aina marttyyrikuolemaan asti, mikäli sellaista vaadittaisiin (Mark. 8:34-35; Luuk. 14:33).

Seuraamisen ja vaeltamisen käsite kuuluukin tärkeänä osana opetuslapseuteen. Jeesuksen aikana hänen oppilaansa seurasivat häntä konkreettisesti, kun hän kulki paikasta toiseen opettamassa ja julistamassa Jumalan valtakuntaa. Hänen kuolemansa, ylösnousemuksensa ja taivaaseenastumisensa jälkeen, hänen seuraajansa seuraavat hänen esimerkkiään ja opetustaan ilman konkreettista Jeesuksen jalanjäljissä
vaeltamista. Jeesuksen seuraaminen on nyt siis elämäntapakysymys. Varhain Jeesuksen oppilaita kutsuttiinkin ”sen tien vaeltajiksi” (Ap.t. 9:2). Jeesus itse on tie, tie Jumalan luo, kuten hän opettaa (Joh.14:6). Jeesuksen seuraaja uskoo Jeesukseen ainoana tienä Jumalan luo, mutta myös seuraa Jeesuksen esimerkkiä ja noudattaa hänen käskyjään. Teologisesti voisimme puhua vanhurskauttamisesta ja pyhityksestä. Jeesukseen luokse tuleminen uskossa häneen antaa Jeesuksen seuraajalle uskon kautta lahjavanhurskauden ja hänen seuraamisensa on tästä lahjavanhurskaudesta johtuvaa elämää pyhityksessä eli Jeesuksen kaltaisuudessa kasvamista. Jeesus on siis seuraajalleen paitsi opettaja ja esimerkki, myös syntien anteeksiantamus ja synneistä vapauttaja.

Jeesuksen seuraaminen on siis paljon syvempi asia kuin tavallisen opettajan seuraaminen ja mallioppiminen tai hänen käskyjensä noudattaminen ja samaistuminen hänen elämäänsä. Jeesus itse sanoo olevansa paitsi tie, myös elämä (Joh. 14:6). Hän ei näytä pelkästään mallia elämälle, vaan antaa itse elämän seuraajalleen. Tämä tapahtuu kuolemalla synnille ja elämällä vanhurskaudelle, joka tapahtuu armon alaisuudessa, Pyhän Hengen vaikutuksesta ja jota kaste kuvastaa (Room. 6-8). Kyse on siis ristin tiestä: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen.” (Mark. 8:34-35).

On huomattavaa, että olemme lopulta yksin Jeesuksen oppilaita – Jeesushan kieltää ketään kutsumasta itseään rabbiksi, opettajaksi, mestariksi tai isäksi (Matt. 23:8-10) – vaikka meillä onkin muita kokeneempia kristittyjä neuvojina ja esimerkkeinä, kuinka Jeesusta seurataan ja miten kristillistä elämää eletään ristin tien kulkijoina (Hepr. 13:7). Paavalin sanoin: ”Olkaa minun seuraajiani, niin kuin minä olen Kristuksen seuraaja.” (1. Kor. 11:1). Tämän tähden seuraammekin Uudesta testamentista löytyvää apostolista opetusta. Kaikkien muiden opettajien mallia ja opetusta on tarkasteltava apostolisen opetuksen valossa ja korjattava sen mukaiseksi, mikäli se siitä poikkeaa. Apostolien opetus on lopulta Kristuksen opetus, jota hän lähetti apostolinsa opettamaan (Matt. 28:18-20).