Jeesus vastusti fariseusten muotojumalisuutta aika voimakkain sanakääntein useassakin tilanteessa. Ehkä meidän on syytä aika ajoin pohtia ja tarkastella omaa jumalasuhdettamme, koska ei ole oletettavissa, että Hän suhtautuisi muotojumalisuuteen toisin tänään: Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.
Mitä muotojumalisuus on?
Asian voisi varmasti määritellä monellakin tapaa, mutta tässä joitakin ajatuksia asiasta. Fariseusten ja kirjanoppineiden kohdalla kyse oli heidän laintulkintansa pikkutarkasta lain pitämisestä ilman toimivaa yhteyttä Jumalaan. Se oli ulkoista toimintaa, jossa ei tunnettu lain tarkoitusta. Rakkauden kaksoiskäskyssä: ”Rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi ja mielestäsi sekä lähimmäistä niin kuin itseäsi”, Jeesus osoitti ylimystön ymmärtämättömyyden lain noudattamisessa. Tietoa heillä kyllä oli, mutta sydän ei ollut toiminnassa mukana. Ulospäin kaikki näytti perinteikkäältä ja hienolta, mutta Daavidin nöyrä rukous ”jos tieni on vaivaan vievä, ohjaa se oikealle tielle” puuttui kokonaan ja sen mukana puuttui myös armahtava Jumala. He luulivat olevansa pelastettuja, mutta näin ei ollut. Tämä sokeus johti sielunpelastuksen osalta täydelliseen katastrofiin. Jesaja toteaakin, että ”tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydän on minusta kaukana.”
Miten tähän tilanteeseen jouduttiin ja joudutaan tänäänkin? Yksi ongelma on lapsena saatu moralistinen opetus hengellisistä asioista. Tämän ongelman edessä ovat varmaan useimmat toisen polven (tai useamman) uskovien kotien lapset. Imetään jo ”äidinmaidossa” Raamatun totuuksia ja hyvää tarkoittavat vanhemmat erehtyvät kasvattamaan lapsensa siihen, mitä uskovainen saa tehdä ja mitä ei saa. ”Tosi uskovainen toimii näin.” Se aiheuttaa pahimmillaan mielenterveyttä rassaavan helvetin pelon ja lainomaisen opetettujen tapojen noudattamisen ilman, että opitaan tuntemaan Jeesus henkilökohtaisena vapahtajana. Itsekin olin tässä tilanteessa 1974 ilmoittautuessani kasteelle tarkoituksenani liittyä baptistiseurakuntaan. Onneksi leiri, jolle menin oli väkevän Pyhän Hengen tulen alla ja sain piston sydämeeni tajuten, etteivät asiani olleet kunnossa. Leirin lopulla sain mennä kasteelle uudestisyntyneenä.
Lain alta armon alle
Tämän lainalaisuuden taistelun joutuvat kokemaan todennäköisesti myös kaikki uudestisyntyneetkin uskovat. Toinen Mooseksen kirja kertoo meille, kun Israelin kansa lähti Egyptistä he lähtivät sieltä ”veren alla”. Mooses sai tehtäväkseen hoitaa verensivelyn kotien pihtipieliin ja sen turvin he pelastuivat ja lähtivät liikkeelle. Vasta myöhemmin Siinain erämaassa heille annettiin laki ja Jumalan pelastussuunnitelma sai lopullisen täyttymyksen Jeesuksen ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa. Rohkenen väittää, että tämä tie on jossain määrin jokaisen uskovan tie. Se tapahtuu ihanan pelastuksen kautta, lain pelotteen jälkeen jolloin uskova voi jälleen uskossa luoda silmät vapahtajaan ja Hänen armoonsa ja rakkauteensa. Se riittää ja kestää meidän lankeemuksemme ja vajavuutemme.
Ylpeyteen lankeaminen on myös oiva ovi muotojumalisuuteen. Se syntyy ajatuksesta, että minä olen jotakin, kun olen jo näin kauan ollut uskossa, näin paljon todistanut, näin paljon lukenut Raamattua, ollut kenties vanhimmistossa jo vuosia ja kenties saarnannutkin ja saanut siitä suosiota. Silloin menetetään käsitys omasta syntisyydestä ja heikkouksista – siitä muodostuu vain kliseinen heitto, joka ei tule sydämestä. Ryhdytään armottomiksi totuuden julistajiksi ja omassa vanhurskaudessa omistettaan se ainoa oikea Raamatun tulkinta. Hengellisessä elämässä MINÄ OLEN on Jumalan ominaisuus ja jos minun päähän nousee ajatus, että MINÄ OLEN hengellisellä kentällä jotakin, niin se on ylpeyttä. Sana vakuuttaa meille, että Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon.
Daavid ja Saul
Daavidin ja Saulin toiminta on edellä kerrotusta hyvä esimerkki. Daavidin lankeaminen Batseban ja Urian kohdalla on meidän mittapuullamme paljon pahempi synti, kuin Saulin lankeaminen. Daavid nöyrtyi ja sai armon, vaikka useita kuukausia yritti kieltää itseltään syntinsä. Hän lankesi armottomuuteen ja ylpeyteen ja antoi ankaran tuomion muista ihmisistä tietämättä, että tuomitsi samalla itsensä. Psalmi 51 kuvaa Daavidin totaalista murtumista ja Jumalan käteen jäämistä pyytäen Jumalalta armoa. Saul sen sijaan toimi samalla tavoin kuin Jeesuksen ajan fariseukset ja kirjanoppineet; kun vain kaikki näyttää ulospäin hyvältä, niin se riittää. Ja olihan Saul voideltu kuningas – MINÄ OLEN -astui kuviin mukaan. Daavidin lankeaminen on myös esimerkki siitä, että synti, josta ei ole tehty parannusta johtaa muotojumalisuuteen ja kovuuteen toisia kohtaan. Meidänkin seurakunnat tarvitsisivat ”naataneita”, jotka toimivat Pyhässä Hengessä ja rakkaudessa ja voisivat mennä sanomaan ”sinä olet se mies.” Lihakirveen kanssa on helppo hosua, mutta Jumalan voimalla ja arvovallalla ei synny ruumiita, vaan annetaan ihmisille aidosti mahdollisuus parannukseen ja eheytymiseen. Muotojumaliset ovat ensimmäisenä osoittamassa toisia heidän synnistään ja vaatimaan sitä ja tätä. Jeesus osuvasti totesikin fariseuksista, että he sitovat raskaita taakkoja toisten kannettaviksi, mutta itse eivät niihin koske.
Fariseus ja publikaani
Joitakin vuosia siten kävin itse näitä muotojumalisuuteen liittyviä asioita läpi omassa elämässäni ja halusin tehdä siitä laulun. Aika pian totesin, että parempi kun soitan tyttärelleni Eveliina Huhtalalla ja jätän aiheen aihioineen hänelle. Laulu löytyy osoitteessa: https://youtu.be/FzzBhH5J2rw, se on kuunneltavissa ja katsottavissa Even ja hänen miehensä, Juhon, esittämänä. Suosittelen, että käytte kuuntelemassa sen. En tosin tuolloin vielä tiennyt kuinka paljon tätä roskaa elämässäni oikein oli ja varmaan löytyy vieläkin.
Fariseuksen ja publikaanin ero Jumalan edessä on merkittävä: toinen pelastui ja sai syntinsä anteeksi toinen ei. Edesmennyt armoitettu baptistisaarnaaja David Pawson avasi Jesajan kirjan 64:6 joka kuvaa omaa vanhurskauttamme seuraavasti: ”tahrattu vaate, josta Jesaja tässä puhuu tarkoittaa käytettyä kuukautissuojaa.” Jumala ei arvosta kovin korkealle meidän omia yrityksiämme ja kuvitelmiamme siitä, että olisimme jotakin omassa voimassa ja että voisimme edes tulla miksikään omassa voimassamme.
Paavali raottaa hengellisen elämämme rakentamista 1 Kor 3:11-15. Mitkä ovat motiivimme ja mille perustalle rakennamme? Rakennammeko omassa voimassa omaan hyvyyteen luottaen vai rakennammeko Jeesuksen Golgatan työn pohjalla Hänen armoonsa ja rakkauteensa sekä Pyhän Hengen voimaan luottaen? Mitä elämästämme jää jäljelle, kun rajan yli astumme. Palaako kaikki, kun Jumalan tuli elämämme koettelee?
Pelastuksemme ei ole riippuvainen, siitä kuinka hyvin onnistumme perkaamaan elämämme tästä muotojumalisuudesta. Emme pelastu itseämme tonkimalla. Mutta Paavali kehottaa meitä tutkimaan itseämme mm. 2 Kor 13:5 ja 1 Kor. 10:12. Jeesus ei etsi tänäänkään onnistuneita ihmisiä vaan ihmisiä, joilla on sydämessä oikea asenne. Spurgeon avaa tekstissään Jesajan 53:12 ”hänet luettiin pahantekijöiden joukkoon” hienosti. Hän kuvaa, kuinka Jeesus astui syntisten rinnalle välittämättä mitä puhdasoppiset sanovat.
Jos koet tarvetta tässä muotojumalisuudessa/ylpeydessä tulla Herrasi eteeni, niin saat tehdä sen rohkeasti. Hän astuu tänäänkin syntinsä tuntevien ja armoa janoavien rinnalle välittämättä mitään siitä mitä ihmiset sanovat. Se on armoa, jos saamme tajuta vajavuutemme ja elää sen todeksi. Seurakunta, joka on täynnä ”onnistuneita ja vahvoja kristittyjä” ei ole synnyttävä seurakunta. Ei sinne vajavainen ja särkynyt ihminen uskalla tulla. Mutta jos seurakunta on täynnä ”rintaansa lyöviä publikaaneja”, jotka aidosti tietävät etten ole parempi kuin tuo langennut, joka tuosta ovesta tänään sisään astui voidaan seurakunnassa kokea ylistyksen riemua syntisestä, joka kääntyi Jeesuksen puoleen. Eikä sen tarvitse olla ”minä vaivainen mato matkamies maan” mentaliteettia, mutta sieltä puuttuu ”Herra, kiitos etten ole niin kuin nuo muut” henki.
Jeesuksen rakkaudessa on aivan käsittämätön ulottuvuus, minkä Spurgeon myös tekstissään esille otti. Kun Jeesus astuu langenneen ihmisen vierelle pahaintekijöiden joukkoon, Hän omalla lunastuksellaan ja rakkaudellaan ottaa meidät ja lukee meidän Pyhien joukkoon. Täysin armosta. Suokoon Jumala meille sen armon, että voisimme aidosti elää todeksi seurakunnan keskellä totuuden seurakunnasta, joka on armosta pelastettujen syntisten seurakunta. Ei joukko, joka on tullut muita paremmaksi. Tuskinpa kukaan meistä haluaa tulla verratuksi Isän edessä tahraiseen veriseen vaatteeseen (Jes 64:5), joka viittasi epäpuhtauteen ja käytettyyn kuukautissuojaan. Patriarkka Aleksi Valkonen totesi minulle n. 40 vuotta sitten, että kukaan ei jää taivastielle sen tähden, että on heikko, koska heikkoja Jeesus vahvistaa. Tunnustetaan riippuvuutemme Jeesuksesta ja uskalletaan olla rehellisesti sitä mitä olemme välittämättä mitä muut sanovat.
