-

|

Voimaa vastatuulesta – Voimavarojen muuntaminen

Kari Pölönen

Koko sivistynyt maailma on herännyt pohtimaan, kuinka voimme käyttää hyväksemme tuulivoimaa. Tuulivoimala on tehokkaimmillaan, kun sen siipiä pyörittävä vastatuuli on tuimimmillaan.

Olen varma, että olet kokenut vaikeuksia, joista on koitunut elämäsi suurimpia siunauksia. Raamattu osoittaa, että tämä on Jumalan yleinen toimintaperiaate. Vaikeuksissa on voimaa. Jokainen vaikeus on kuin vastatuuli, jonka viiman voimme oppia tietoisesti hyödyntämään. Tämä on voimavarojen muuntamista. Se on paljon hedelmällisempää kuin ”pahojen aikojen” päivittely tai väsyttävä umpimähkäinen nyrkkeily pahoja voimia vastaan.

Siunattuja vaikeuksia Raamatussa

Apostolien teossa kerrotaan useita esimerkkejä voimavarojen muuntamisesta. Alkuseurakunnan elämässä oli runsaasti julmia vastatuulia, jotka käännettiin evankelioimisen ja seurakuntaelämän hyödyksi.

6. luku kertoo vaikeuksista, joita seurasi kasvusta. Seurakunnan nopean kasvu johti jäsenten tarpeiden vajavaiseen kohtaamiseen. Siitä johtuneet hajaannuksen alku ja uskovien nurina muuttuivat kuitenkin siunaukseksi. Seurakunnan organisaation selkiyttäminen ja muutokset toimivat kuin tuulivoimalan rakentaminen. Lopputulos oli ihailtava: Jumalan sana levisi leviämistään. Opetuslasten määrä kasvoi Jerusalemissa nopeasti, ja usko voitti puolelleen myös monia pappeja.  (Ap.t. 6:7)

8. luku osoittaa, kuinka vastavoimana toiminut vaino johti seurakuntalaisia toimimaan Jeesuksen todistajina entistä laajemmalla alueella: Kaikki muut paitsi apostolit hajaantuivat eri puolille Juudeaa ja Samariaa. — Ne, jotka näin olivat hajaantuneet, kulkivat seudulta toiselle ja levittivät evankeliumin sanaa. Samarian pääkaupunkiin saapuneen evankelista Filippoksen julistus tuki vainon synnyttämää siunausta. Voimavarojen muuntamisesta seurasi kaupungin täyttänyt ilo ja riemu. (Ap.t. 8:4,8)

9. luku raportoi, kuinka seurakuntaelämää kohdanneiden ulkoisten ja sisäisten levottomuuksien rohkaisemana tehtiin radikaaleja henkilöratkaisuja. Ongelmien keskeinen syy, vastakääntynyt Saul, siirrettiin turvaan ja sivuun näkyvästä julistustyöstä. Ratkaisun välittömiä siunauksia olivat rauha, rakentuminen, Pyhän Hengen vahvistava toiminta ja jäsenmäärän kasvu. Samalla nuori ja intoa puhkuva julistaja pääsi henkilökohtaiseen kasvuprosessiin. Ilmeisesti sen hedelmänä hänelle kirkastui muun muassa seurakuntaoppi. (Ap.t. 9:26-31)

17. luku muistuttaa, miten apostoli Paavali käänsi pakanauskontojen menestyksen myönteiseksi mahdollisuudeksi julistaa evankeliumia: Paavali astui keskelle Areiopagia ja alkoi puhua: ”Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te tarkoin pidätte huolta jumalien palvonnasta. Muutamat –hakeutuivat hänen seuraansa ja tulivat uskoon. Heidän joukossaan oli Dionysios, Areiopagin tuomioistuimen jäsen, Damaris-niminen nainen sekä muutamia muita. (Ap.t. 17:22 ja 34)

Yleiset vastavoimat

Nykyiset vaikeutemme versovat usein samoilta juurilta kuin edellä esitetyissä Raamatun esimerkeissä.

Seurakunnan organisaationrakenne ei vastaa ajankohtaisiin haasteisiin, siksi ihmisten hengelliset tai fyysiset perustarpeet eivät täyty (Apt. 6).

Evankelioiminen on yksipuolistunut kiehtoviksi, mutta uskosta osattomien saavuttamisen ja uskoon tulleiden hoitamisen kannalta tehottomiksi kampanjoiksi (Ap.t. 8).

Epäkypsät vastuuhenkilöt sekä heidän käyttämät toimintamallit synnyttävät hämminkiä (Ap.t. 9).

Yhteiskunnalliset tai uskonnolliset voimat sotivat kristillisiä arvoja vastaan (Ap.t. 17).

Hyödynnä vastavoimien mahdollisuudet

Kehitä kykyäsi havaita ne voimat, jotka tukevat tai vastustavat Jumalalta saatujen päämäärien saavuttamista. Pyri tietoisesti kääntämään vastustavia voimia uuden oppimisen ja Jumalan valtakunnan edistämisen hyväksi. Älä suostu taistelemaan vastavoimia vastaan, sillä se olisi rajallisten voimavarojen tuhlausta.

Seurakunnan luontaisen kehityksen instituutin johtaja Christian A. Schwarz antaa esimerkin vastavoimien muuntamisesta: 

“Koska joudun matkustelemaan paljon, suuri osa ajastani uppoaa odottamiseen. Vuosien ajan valitin sitä. Kaikki muuttui sillä hetkellä, kun aloin soveltaa voimavarojen muuntamisen periaatetta. Olen kehittänyt lukemattomia tapoja tämän ajan käyttämiseksi hyödyllisesti. Käytän sitä usein opiskellakseni vieraita kieliä, koska voin toistaa ulkoa opettelemiani rakenteita jopa seistessäni jonossa. Sillä tavoin olen onnistunut hankkimaan perustiedot yli 20 kielestä.”

Raamattu vakuuttaa: Kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa (Room. 8:28).

Joskus se, mikä on parasta, löytyy vastavoimien muuntamisen kautta. Miksi tyytyisimme vähempään?

Lähdeteoksina Päivä Oy:n kustantamat: Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys. Terveen seurakunnan kahdeksan avaintekijää (2003) ja Miten maalaat maailmasi. Seurakunnan luontainen kehitys (2009) sekä Christian A. Schwarz ja Christoph Schalk, Näin toteutuu seurakunnan luontainen kehitys (2003).