-

|

“Parasta mitä voi tapahtua”

Silmät loistavat. Ilo, rauha ja kiitollisuus huokuvat olemuksesta. Mauri Puttosen elämä on sananmukaisesti elävä todistus Jumalan mahdollisuudesta muuttaa ja johdattaa.

Maurin kokemuksista kumpuava kiitollisuus Jumalalle herkistää hänen elämäntarinansa kuuntelijankin. Kiitollisuus ei kuitenkaan ole aina ollut miehen mielen päällimmäinen tila ja tunne. Kesällä 1983 Mauri muistaa olleensa hyvin ahdistunut. Hän käytti paljon alkoholia.

– Tuntui, että elämällä ei ollut tarkoitusta eikä päämäärää, Mauri kuvailee.

Maurilla oli kyllä kavereita, joiden kanssa tavattiin kokoontua kuluttamaan aikaa, kun töitä ei ollut. Mutta eivät kokoontumiset tai kaveritkaan sitä tyhjyyttä täyttäneet, jonka Mauri koki sisällään olevan.

Mauri oli saanut olla esirukousten kohteena jo pienestä pitäen. Uskovat Lyyti-mummo, eno ja täti kantoivat häntä rukouksissa. Nuo huokaukset, samoin kuin Vapaakirkon kustantaman lapsille suunnatun Tähtipolku-lehden kertomukset, eivät menneet hukkaan. Jumala todella kuulee rukouksia. Hänellä oli suunnitelma ja tarkoitus Maurin elämää varten.

Kädet ylös

Eräänä kesän 1983 aamuna herättyään Mauri suuntasi jälleen tottuneesti kavereittensa luokse. Paikalle saavuttuaan hän koki voimakasta halua lähteä pois – ja niin myös teki.

Maurin jatkaessa matkaa hänen enonsa Esko Hokkanen tuli vastaan. Esko varmastikin aisti pahan ja tuskaisen olon, joka Maurilla tuolloin oli ja pyysi nuorta miestä mukanaan baptistiseurakunnan teltalle. Teltalla oli meneillään kokoussarja pääpuhujanaan amerikkalainen Bill Thomas.

– Kun kuoro lauloi, tuli hyvin erikoinen tunne, Mauri muistelee. – Laulut kuulostivat äärettömän kauniilta. Silloin ajattelin, onko tämä juuri se, mitä olen koko elämäni ajan etsinyt?

Kokous lähenteli päätöstään. Mauri muistaa puhujan kysyneen, olisiko paikalla joku, joka haluaisi antaa elämänsä Jeesukselle. Merkkinä siitä pyydettiin nostamaan kättä.

Mauri todellakin halusi. Hän muistaa nostaneensa molemmat kädet mennessään alttarille. Tuossa tilaisuudessa hän sai kokea pelastuksen ja syntien anteeksisaamisen.

– Moni vanhempi seurakuntalainen, kuten jo edesmennyt Kaino Heponen, tuli kokouksen päätyttyä tervehtimään ja onnittelemaan tekemästäni päätöksestä, kertaa Mauri liki 40 vuoden takaisia tapahtumia.

Niistä alkoi uusi elämä. Kavereitten kanssa istuminen vaihtui jokaaamuiseen rukoushetkeen ja Raamatun lukemiseen. Tuolloin Vaajakoskella pastorina toiminut Erkki Luoto piti ahkerasti yhteyttä uskossaan nuoreen Mauriin.

– Hän oli kuin isä, joka opettaa ja tukee lastansa elämän alkutaipaleella, tai paimen, joka ohjaa laumaansa. Mauri kertoo kokeneensa vahvasti, että seurakunnassa häntä todellakin rakastettiin.

Myös kaikki tämä

Matteuksen evankeliumin kuudennen luvun jakeessa 33 on lupaus Jumalan omille: “Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.”

Maurin kohdalla tämä lupaus on toteutunut täysimittaisesti. Hänen vastaanotettuaan Jeesuksen sydämeensä vuonna 1983 elämä muuttui täysin. Rauha, ilo ja kiitollisuus valtasivat mielen. Nyt tuosta hetkestä on kulunut jo 37 vuotta.

– Usko on tärkein asia elämässäni ja uskoontulo mielestäni parasta mitä ihmiselle voi tapahtua, toteaa Mauri edelleen.

Uskoontulon jälkeen monet tärkeät asiat alkoivat loksahtaa kohdilleen. Vuonna 1984 Mauri pääsi töihin Pandalle, ja olikin työntekijänä hyvin pidetty. Jotain silti puuttui; elämä tuntui ajoittain yksinäiseltä.

Mauri oli lukenut Ensimmäisen Mooseksen kirjan toisen luvun jakeen 18, jossa Jumala sanoi, ettei ihmisen ole hyvä olla yksinänsä. Niinpä Jumala lupasi tehdä tälle sopivan avun. Mauri jättikin rukouksessa Jumalalle toiveen löytää Raamatun lupauksen mukainen vaimo.

Vuonna 1986 Vaajakosken baptistiseurakunnassa vietettiin häitä. Tilaisuudessa mukana olleen, sitä ehkä hieman herkälläkin mielellä seuranneen Maurin silmä tosuivat erääseen juhlavieraista. Morsiamen hyvä ystävä jäi unohtumattomasti nuoren miehen mieleen.

Häissä tavattu morsiamen ystävä tuli sittemmin vastaan eri tilanteissa. Niinpä muutaman kuukauden perästä seurakunnassa vietettiin jälleen häitä; silloisesta neiti Anna Jaatisesta tuli rouva Puttonen.

Johdatettua elämää

Vuonna 2000 Puttoset kokivat ison muutoksen elämässään Maurin työnantajan tekemien yrityskauppojen myötä. Työpaikka oli siirtymässä Vaajakoskelta Suomussalmelle. Muutto täysin vieraaseen ympäristöön, vieraitten ihmisten pariin askarrutti. Uskovina Puttoset kuitenkin rukoilivat ja luottivat Jumalan johdatukseen.

Ennen lopullista päätöstä Mauri ja Anna kävivät tutustumassa mahdolliseen uuteen kotipaikkaan. Samalla matkalla he kävivät vierailulla paikallisessa helluntaiseurakunnassa, josta sittemmin myös tuli Puttosten kotiseurakunta.

– Vastaanotto oli erittäin lämmin ja rakkaudellinen. Löysimme sieltä omat palvelutehtävämme evankeliumintyön merkeissä. Ne ulottuivat aina Venäjälle asti. Myös pojat löysivä t uusia kavereita, Mauri kertoo.

Puttosten elämä näyttääkin ulkopuolisin silmin katsottuna kulkeneen koko lailla mukavasti. Ei ihmekään, onhan Jumala saanut olla johdattamassa sitä ja siunaamassa koko perhettä monin eri tavoin. Molemmat perheen pojista on jo saatettu aikuisiksi, toinen avioliiton satamaan asti. Työelämä, joka vähintäänkin lasten silmin katsottuna olisi monille “makea” unelmien täyttymys, on takana päin. Mauri ehti toimia Namellin palveluksessa “hyvän tekijänä”, eli karkkien valmistajana, kaikkiaan noin 25 vuotta.

Ansaitut eläkepäivät mahdollistavat Puttosen pariskunnalle aktiivisen paneutumisen erilaisiin harrastuksiin sekä vapaaehtoisiin tehtäviin ja vastuisiin. Paluu Keski-Suomeen Poikien aikuistumisen ja eläkkeelle siirtymisen myötä Suomussalmella sinänsä hyvin viihtyneessä Maurissa heräsi kaipuu takaisin synnyinseudulle.

Vuonna 2015 Puttoset päättivätkin lopulta palata Keski-Suomeen, tällä kertaa Laukaan Vihtavuoreen. Sieltä löytyi sopivasti myös uusi kotiseurakunta, Vihtavuoren baptistiseurakunta, jossa Puttoset otettiin lämpimästi vastaan.

Maurille ja Annalle on siunaantunut Vihtavuoresta kaunis koti, jonne saapuessaan vieras saa kokea, ei vain fyysistä lämpöä , vaan Jumalan Henkensä kautta synnyttämän ilmapiirin lämmön. Se lämpö ei katso aikaa, eikä paikkaa.

Mauri haluaakin rohkaista jokaista, jota hengelliset asiat kiinnostavat, hakeutumaan rohkeasti sellaisen uskovan henkilön luokse, jonka kanssa on mahdollista rukoilla ja keskustella mieltä askarruttavista asioista.

– Uskoontulo kun todella on parasta mitä ihmiselle voi tapahtua, hän vakuuttaa lopuksi vielä kertaalleen.