|

Raili Huhtalan työjakso käyntiin Sierra Leonessa

Marraskuun alussa viimeiselle puolivuotisjaksolleen Sierra Leoneen Euroopan baptistien lähetysliiton ja Suomen baptistikirkon vapaaehtoislähettinä palanneen Raili Huhtalan työjakso on käynnistynyt onnistuneesti. Ensimmäinen opettajien koulutuspaja on jo takana. Matkalla pajaan Raili keräsi työtoverinsa Jinnah Kampbellin kanssa Sierra Leonen baptistikirkon koulujen tietokantaa varten dataa Lunsarin seudulta. Tietokannan laatiminen on yksi Railin työtehtävistä. 

– Eräällä pienellä koululla ei ollut paikalla rehtoria, vaan vain kaksi yläkoulun käynyttä opettajaa. Pojat täyttivät tiedot omalta osaltaan. Huomasin tiedoista heidän molempien olevan muslimeita, mutta toisella oli risti kaulassa. Hän kertoi, että haluaisi olla kristitty, kun on tutustunut baptistikirkon ylläpitämään kouluun, eikä maassa ole ongelma kääntyä. 

Nuoret miehet kyselivät Raililta ja Jinnahilta uskontojen eroista. 

– Todistimme Jeesuksesta ystävänä ja pelastajana. Muslimeille hän on profeetta profeettojen joukossa. Rukoilimme lopuksi heidän kanssaan. En unohda hetkeä, kun nostin katseeni ja näin, miten mahtava hymy oli Muhammedin kasvoilla. Siinä hetkessä oli siunaus ja oli onnellinen olo. Poikien puhelinnumerot ovat tiedoissamme, joten voimme olla yhteydessä. 

Joulu jo ovella 

Jouluun kaukana koto-Suomesta Raili on varautunut paketillisella lakritsinmakuisia Annas-pepparkakor-piparkakkuja. Myös kauniit jouluvalot ja Rummikub-pelin hän otti mukaansa Suomesta. Erilaiset lautapelit ovat kuuluneet Railin perheen jouluun. Lisäksi Railin kokki Sarah on jo luvannut hankkia palan sianlihaa jouluna paistettavaksi. 

– Kirkkokunnan toimistolla on kuulemani mukaan väliviikko vapaata. Se on täällä jokaiselle enemmän kuin tarpeen!