Ensi kesän kesäjuhlien, jos Herra ne meille suo, teema on “Se riittää”. Teema synnyttää todennäköisesti yhtä monenlaisia ajatuksia kuin on sen lukijoitakin. Kukin ajattelee asioita suodattaen ne oman historiansa läpi.

Itse en ole aiemmin kirjoittanut minkäänlaiseen lehteen mitään, saati pääkirjoitusta. Jäin pohtimaan, mikä minulle riittää perusteeksi rohkaistua tähän tehtävään. Ehkä se on neuvo, jonka nuori mies sai vanhalta mestarilta valmistuttuaan muurariksi: “Muuraa vain siellä mihin on pyydetty.” Kiitos Maija, että pyysit.

Mitä riittämisellä tarkoitetaan ja paljonko sitä pitää olla, että riittämisen raja ylittyy? Kysymys ja vastaukset, joita siihen annetaan, ovat äärimmäisen tärkeitä – puhutaanpa sitten hengellisistä perustotuuksista tai ihmissuhteisiin liittyvistä asioista. Sitä inhimillistä osaa meissä, josta Raamattu käyttää sanaa “liha” ei tarvitse opettaa vaatimaan aina vaan lisää. Maailman rikkaimmalla miehelläkin oli tarpeeksi sitten, kun oli vähän enemmän.

Yritykset vakuutta itselleen, että “minähän kyllä riitän Jumalalle ja lähimmäisilleni tällaisena kuin olen”, ovat rehellisesti sanoen aika ponnettomia ja pitävät sisällään äänekkään huudon: “Riitänkö aivan varmasti?” Kokemukset, jotka kertovat, että en ole riittänyt, ottavat puheenvuoron minulta ja sinulta lupaa kysymättä. Niitä kokemuksia voi syntyä niin seurakunnassa, työyhteisössä, avioliitossa kuin perheessäkin.

Tie eheyteen ja terveyteen on pitkä ja jää useimmiten keskeneräiseksi. Ontuvien armeijana saamme kuitenkin yhdessä vaeltaa. Jospa juuri silloin voikin toteutua Herran sana, että hän on heikoissa väkevä. Heikkojen ja ontuvien kanssa vaeltaa itse Kuningasten Kuningas.  Sankareina itseään pitävät kulkevat omia polkujaan yksin.

Viestit kulkevat molempiin suuntiin. Olenko minä kertomassa jollakin tavalla lähimmäiselleni, että hän ei riitä minulle sellaisena kuin hän on? “Tämän käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne niinkuin minä olen teitä rakastanut.” Muistammeko, kuka tämän käskyn antoi?

Terveen ruumiin merkki on, että suu päästää kovan äänen, jos naula lävistää jalkaterän raksatyömaalla.

Entä riittääkö meille se mitä Jumala teki antamalla ainoan poikansa ristille? Riittääkö se keskinäisen yhteyden perustaksi? Riittääkö saamaan vakuuttuneeksi siitä, että suhteessani Jumalaan kaikki on hyvin?

Vastaukseksi on helppo heittää niin sanottu ”Pravdan totuus”, eli tottakai riittää. Käytännön tasolla totuus on joskus aivan toisenlainen. Tätä kysymystä joutui Paavalikin käsittelemään Galatalaiskirjeessä poikkeuksellisen ankaralla tavalla. Jokaisen pohdittavaksi jääkööt, mitkä ovat tämän päivän ympärileikkausvaatimukset.

Riittääkö pelkkä syntymä perusteeksi sille, että kuulun perheeseen, jossa minua rakastetaan ja minut hyväksytään?  Moni hinnoittelee olemassaolonsa oikeutta jollakin tavalla hyötynäkökulman kautta. Varsinkin jos edestäpäin jossakin puheenvuorossa vihjaistaan “niistä penkinlämmittäjistä”.

Paavalin opetus 1. Korinttilaiskirjeessä, jossa hän rinnastaa ihmisruumiin ja seurakuntaruumiin toiminnot, on hyvä ottaa tosissaan. Siinä sanotaan, että joku saattaa ajatella, ettei kuulu ruumiiseen, koska ei ole kuten joku toinen. Joku taas voi ajatella, ettei tarvitse tuota toista, koska itse on näin suurenmoinen. Tämä vapaan suomennoksen mukaan.

Paavali torjuu nämä ajatukset. Totuus on, että “te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniään.”

Terveen ruumiin merkki on, että suu päästää kovan äänen, jos naula lävistää jalkaterän raksatyömaalla. Kipua aistiva solu on äärimmäisen tärkeä, vaikka se onkin joutilas hyvinä päivinä. Intian lepralääkäri tietää, että ihminen vammautuu ja kuolee, jos nämä pienet solut eivät toimi. Näissä tilanteissa seurakunnissa herätköön korva kuulemaan ja koko muu ruumis keskittyköön syntyneen vamman hoitamiseen. Silloin on sen aika, ja se riittää. Ehostaminen jääköön vähemmälle.