”Ihmettelin, miten paljon jaksoin ja ehdin tehdä, mutta kannustava ilmapiiri ympärilläni auttoi.” Raili Huhtala palasi huhtikuun lopussa puolen vuoden työkaudelta Sierra Leonesta. Se oli työkausista toistaiseksi pisin, ja jälkikäteen tarkastellen hyvin tiivis.
Järjestimme kirkkokunnan koulutustiiminä pastori Allanin ja työtoverini Jinnahin kanssa yhteensä 14 päivän tai kahden pajaa opettajille. Oman osuuteni valmistelun lisäksi kontolleni jäi pajojen budjetin laatiminen sekä pajoihin liittyvät hankinnat. Osallistujia oli kaikkineen 445. Baptistikirkolla on Sierra Leonessa 50 alakoulua, 20 yläkoulua ja neljä ammattikoulua. Tänä lukuvuonna pajoihin kutsuttiin opettajia 53 koululta.
Riisisäkkejä jaettiin pajojen päätteeksi vapaaehtoisopettajille yhteensä 333. Puolikkaan riisisäkin hinta nousi matkani loppua kohti, mutta kerätyt rahat riittivät. Säästöön riisirahaa ei jäänyt, joten on hienoa nähdä, että sitä on jatkuvasti tulossa lisää. Pääkaupunki Freetownin koulut jäivät tällä kertaa vaille sekä opetusta että riisiä, mutta Freetownin kouluillakin vierailimme. Osa vierailuista tehtiin yhdessä Logos Hope -laivan väen kanssa viime syksynä.
Keräsimme opepajojen yhteydessä koulujen tilastotietoja. Tämän lukuvuoden tiedot on miltei kattavasti jo naputeltu koneelle. Maaseudulla on vain joitakin kouluja, joissa en ole koskaan käynyt. Jinnahin kanssa mietimme, että haastattelukaavaketta pitää uudistaa siten, että se kattaa muutakin kuin opettajien ja oppilaiden tietoja. Tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi on hyvä tilastoida myös, millainen on koulun ruokahuolto ja vesitilanne sekä käymälävarustus ja muut tilat. Toki näemme nämä, mikäli käymme koululla.
Kiitosta ja kestävää kehitystä
Pastori Allan sairastui hiljattain, mutta on jo toipumassa. Toivonkin, että pajat voivat jatkua, sillä opettajat kaipaavat kannustusta ja tukea sekä koulut seurantaa. Valtion opetusviranomaiset ovat pitäneet pajatoimintaa ainutlaatuisena ja antaneet siitä kiitosta. On jopa ehdotettu, että sisältöä muokattaisiin yliopistojen koulutusohjelman mukaisiksi. Näin kurssit voitaisiin hyväksyä osaksi pätevöittävää etäkoulutusta.
Pajoihin osallistuneiden antaman palautteen perusteella omasta opetusosuudestani jäivät parhaiten mieleen konkreettiset ideat toiminnallisista opetusmenetelmistä sekä esitellyt keinot oppilaiden yksilölliseen tukemiseen ja ohjaamiseen. Pidimme pajoissa esillä myös ympäristöasioita. Kyselin aina roska-astioiden perään, vaikka eräässä pajatilaisuudessa kyseenalaistettiin, miksei tyhjää juomatölkkiä voisi vain heittää ikkunasta takapihalle.
Kestävän kehityksen ideoita oli esillä myös virkkauspajassani pääkaupungin ammattikoululla. Virkkasimme muovinarusta kestokasseja kaikkialla jaettavien muovipussien korvaajiksi. Opetin tekemään myös virkattua mattoa ompelujätteinä syntyvistä matonkuteista. Monet tytöistä valmistuvat keväällä, joten ideat voivat osaltaan auttaa heitä työllistymään, mikäli he niin haluavat. Kurssillamme valmistui yhteensä 34 virkkaustyötä.
Tulevaisuutta tukemassa
Kestävää kehitystä edustavat myös kahdessa muussa ammattikoulussa järjestetyt pajat, joiden tuloksena sain Suomeen myytäväksi 70 tunikaa tai hametta. Ne kuvataan pian jo olemassa olevaan Toivon tekstiilitori -nettikauppaan (sierraleonesta.travel.blog/toivon-tekstiilitori). Myyntituloilla hankitaan uusia ompelukoneita tai luokkahuoneen laajennus, kuten Makamassa.
Kestävää kehitystä lienee sekin, että opettajien osaamista lisäävien opepajojen ohella kannatamme viittä etäkoulutuksen kautta muodollisen pätevyyden hankkivaa vapaaehtoisopettajaa. Lähes viimeisinä työtehtävinäni kiersimme jakamassa stipendirahan oppilaitoksille, joissa nuoret opiskelevat.
Kun haastattelimme vielä valittuja stipendiaatteja, huomasimme, että pari heistä harrasti työn ja opiskelun ohessa puutarhan hoitoa, josta saa tuotteita myytäväksi asti. Jinnah kannusti heitä keräämään ja säästämään omaa rahaa etäkoulutusviikonloppujen matkoja varten, koska pieni stipendimme ei kata kaikkea. Monilla on myös oma perhe, joten rahaa tarvitaan.
Koulutusstipendiprojektimme jatkuu vuosina 2023 ja 2024. Onneksi kannattajia on löytynyt. Mielellään otamme ensi vuoden alusta nykyisten lisäksi uusia stipendiaatteja ohjelmaan.
Evankeliumin asialla
Erityisesti iloitsin siitä, että pääsin osallistumaan kahdella alueella seurakuntien lapsityöntekijöiden pajaan. Niissä oli yhteensä 30 osanottajaa 13 seurakunnasta tai rukouspiiristä. Seurakuntia ja rukouspiirejä on kirkkokunnalla yhteensä 140. Pyhäkouluissa käytettävästä kuvamateriaalista on suuri puute.
Koulutyö ja opettajien kouluttaminen ovat nekin evankeliointia. Muslimiopettajat ja oppilaat ovat useissa kouluissa enemmistönä. Baptistikirkon kouluissa ja opepajoissa on aina hartaus päivän avauksena ja hengelliset laulut sytyttävät ja innostavat jokaisen osallistumaan. Vaikka koin siunausta saadessani kertoa pyhäkoulun opettajille raamatunkertomusta rukouksen ilmapiirissä, olen hyvin iloinen, että saatoin henkilökohtaisesti myös rukoilla kolmen muslimin kanssa. Ilmapiiri muslimien evankelioimiselle on Sierra Leonessa hyvin vapaa ja vastaanottavainen.
Sierra Leonen baptistikirkon kahta klinikkaakaan ei sovi unohtaa. Sain viedä niille 70 vauvanvaatesettiä Suomen baptistinaisten tuliaisina. Vaatteille on suuri tarve ja ne ilahduttavat, joten laitetaan puikot heilumaan uusia pieniä nuttuja, pipoja, sukkia ja vaippavillahousuja varten.
Linkkinä Sierra Leoneen
Sierra Leonen baptistikirkon työyhteydessä työskentely on ollut ilo. Minulla on toimistolla oma työpöytä, jonka ääreen ehdin välillä matkoiltamme. Termarikahvi ja varsinkin keksit ovat jääneet monien huoneessa poikkeavien mieleen. Jos taloudellinen apu moniin toimintoihin tuleekin Suomesta, saan itse vastavuoroisesti kokea roppakaupalla huolenpitoa ja rakkautta. Toivon, että kiitollinen mieleni välittyy.
Kirkkokunnan kiinteistöjen ja toimintaa koskevat tarpeet ovat monet. Heidän oma rahankeruunsa on ilahduttavasti lisääntynyt, sillä kirkkokunnalla on kanala ja leipomo. Lisäksi tiloja vuokrataan ulkopuolisille. Tulevana joulun 50 vuotta täyttävä kirkkokunnan johtaja Fornah haluaa laittaa alulle keräyksen, jossa hän toivoo saavansa 50 ystävältään ja tukijaltaan miljoonan. Rahalla voidaan rakentaa uudelleen talvella palanut asuinrakennus Lunsarin konferenssikeskuksella. Tämän hetken kurssin mukaan miljoona leonea on noin 77 euroa.
Sain kokiltani Sarahilta juuri henkilökohtaisen kiitosviestin. Ensimmäiset sadekauden sateet ovat alkaneet ja hän kertoi nukkuvansa vuoteessaan turvallisesti kuin pieni lapsi. Katto ei enää vuoda, sillä ystävät joukostanne lähettivät rahaa sen korjaamiseen sekä uuteen sänkyyn ja patjaan. Mainitsin Sarahin tarpeista ensimmäisessä kirjeessäni marraskuulla.
Oli ilo olla linkkinne Sierra Leoneen jälleen kuluneen puolivuotisjakson ajan ja kokea Jumalan johdatusta ja apua tehtävässä. Toivon, että näemme, miten monet asiat ovat yhä kesken, ja miten voimme edelleen olla avuksi. Olen itse valmis jatkamaan tehtävissä ja yhteyshenkilönä voimavarojeni mukaan. Johdattakoon Jumala meitä tahdossaan, jotta voimme ilolla olla jakamassa ja saamassa Hänen rakkauttaan. Se on kaikkein kestävintä kehitystä.
Keräys Sierra Leonen koulutyön hyväksi
Suomen Baptistikirkon kehitysyhteistyön tilinumero on FI33 1581 3000 1150 70
Käytäthän seuraavia viitenumeroita:
- EBMI:n lähetystyö Sierra Leonessa 201715
- Riisikeräys 20200
- Opettajien koulutusstipendit 21005
Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa RA/2021/1600 25.11.2021
Mikäli haluat henkilökohtaisesti sitoutua kouluttamaan yhden tai useamman virallista pätevyyttä vailla olevan opettajan, ole yhteydessä Raili Huhtalaan: railihuhtala2015@gmail.com / +358 50 345 1759 (myös WhatsApp)