-

|

181-rukouspäivä haastoi evankelioimaan

Kristityt johtajat, pastorit ja vaikuttajat eri kirkkokunnista ja yhteiskunnan osa-alueilta ympäri Suomea kokoontuivat yhteiseen rukoukseen Helsingin Suhe-seurakunnassa.

Rukouspäivän nimi 181 tulee kristittyjen ykseyden rukouspäivästä, jota vietetään aina 18.1. Se aloittaa ekumeenisen rukousviikon. Suomen Evankelisen Allianssin (SEA) järjestämä 181-rukouspäivä on aina tällä rukousviikolla, lähtökohtaisesti perjantaisin. Tänä vuonna kyseinen perjantai oli 24.1.

Rukouspäivän tavoitteena on edistää avoimuutta Jumalan edessä sekä sydänten ykseyden rakentumista johtajien kesken. Päivässä rukoillaan yhdessä, jotta evankeliumi jalkautuisi arkeen. Tänä vuonna rukouspäivän tekstinä oli apostoli Paavalin vetoomus: ”Toivon saavani kuulla, että te pysytte lujasti samanhenkisinä ja taistelette yksimielisesti evankeliumin ja uskon puolesta antamatta vastustajien säikyttää itseänne.” (Fil. 1:27-28)

Puheenvuoroissa huolta ja haastetta

Rukouspäivän puheenvuoroissa käsiteltiin muun muassa sitä, millaisessa Suomessa puolustamme yhteistä uskoamme. Tulevaisuudentutkija Erkki M. Laine totesi sekularisoitumisen näkyvän siinä, ettei suomalaisilla ole enää kokonaiskuvaa siitä, kuka Jeesus Kristus on. Uskonto on katoamassa vauhdilla pois julkisesta keskustelusta. Suomen päättäjät näyttävät seuraavan Ranskassa vallitsevaa tapaa työntää uskonnot pois julkisesta tilasta ihmisten yksityisasiaksi.

Kansanedustaja Antero Laukkanen totesi Suomen olevan suurten muutosten edessä nopeasti vanhenevana kansakuntana, jonka syntyvyys pienenee dramaattisesti. Kristittyjen pitäisi puhaltaa nyt rohkeasti pasuunaan ja ottaa paikkansa. Evankeliumin kertominen rakkaudessa, yhdessä totuuden kanssa, koskettaa yhä ihmisiä.

Toni Linjama haastoi seurakuntia opetuslapseustyöhön, täyttämään Kristuksen antamaa lähetyskäskyä. Opetuslapsen paikka ei ole katsomossa, vaan kertomassa evankeliumia ja auttamassa vastauskoontulleita kasvamaan ihmisten kalastajiksi ja uusiksi opetuslapseuttajiksi.

Puheenvuorojen seuraamisen lisäksi rukouspäivän aikana keskusteltiin ja rukoiltiin ryhmissä. Näin osanottajat rohkaisivat toinen toistaan ja toistensa seurakuntia toteuttamaan Jeesuksen antamaa tehtävää kertoa evankeliumia ja tehdä opetuslapsia.

————————————————————————————————–

Rukouspäivässä luettiin myös presidentti Kyösti Kallion Nivalan kirkossa talvisodan sytyttyä 6.12.1939 pitämään puheeseen liittynyt rukous:

Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä. Sinä näet, että se on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi rukoilemme sinua Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua. Lahjoita kääntymys synnin ja laittomuuden teiltä, jotka johtavat kansamme tuhoon. Herra, armahda meitä.

Herra Jeesus Kristus, ilman sinua olemme voimattomia hävittäviä voimia vastaan, jotka tulvivat kansamme yli ja myrkyttävät sen. Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi pahuuden henkivaltoja vastaan, joiden vaikutukset ovat joka päivä sanoin ja kuvin julkisuudessa nähtävissä.

Herra, Sinä olet Golgatan ristillä voittanut pimeyden vallat. Niiden täytyy väistyä myös tänään, koska ylistämme Sinun nimeäsi niiden ylitse. Tähän me uskomme, sillä Sinä voit myös meidän aikanamme varjella ihmiset saatanalliselta eksytykseltä. Herra armahda meitä.

Auta meitä Pyhän Henkesi kautta ryhtymään omassa elämässämme taisteluun syntiä vastaan ja olemaan kestäviä loppuun asti. Tee meidät kansamme keskellä merkiksi Sinun vapauttavasta armostasi.

Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että tulemme kuuliaisiksi Sinun käskyillesi. Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voittaa pimeyden vallat kansassamme. Herra Jeesus Kristus, kaiken voimme sinun kauttasi. Siihen me uskomme. Armahda meitä. Amen.