-

|

Tillsammans – yhdessä

Hillervo Boberg

Yhdessä oleminen syntyy kun väki laittautuu samalle paikalle. Tässä suhteessa juhlat onnistuivat, koska kiitettävä määrä suomenkielisiäkin oli saapunut yhteisille juhlille. Tunnelma ja puitteet olivat hyvät.

Yhteiset kesäjuhlat ruotsinkielisten kanssa Hummelholmenin leirikeskuksessa Munsalassa oli oikein sykähdyttävä kokemus. Oli ilo tavata monia “vanhoja” ruotsinkielisiä ja suomenkielisiä tuttuja, joita oli mukava määrä saapunut paikalle. Sitä tietysti tarvittiin, että voitiin juhlia “tillsammans”.

Vastaanotto oli oikein sydämellinen parkkipaikan ohjaajista alkaen. Ja kokousteltan ovella aina joku hymyillen toivotti tervetulleeksi. Musiikkia oli paljon kun useampia kuoroja eri paikkakunnilta oli paikalla.

Minulle kaikkein tärkein kokemus oli saada tavata noin viidenkymmenenvuoden jälkeen Thure Huhtamäki, jota en valitettavasti tunnistanut ennen kuin joku osoitti hänet minulle. Olimme tavanneet Sotkamon Ammonsaaressa leirillä. Tuntui mukavalta muistella menneitä, varsinkin kun Thuren suomenkieli oli moitteetonta.

Mielelläni lähden mukaan kun seuraavat yhteiset juhlat pidetään. Ne on tarkoitus järjestää pikemmin kuin kymmenen vuoden päästä. (Ihan inhorealisteja jos ollaan, ikärakenne huomioon ottaen, emme kovin monia juhlia ehdi viettää, jos väli on kymmenen vuotta.) Varmasti yhteyden kannalta on parempi, että tavataan useammin ja tullaan tutummiksi. Mennään työväenopiston ruotsinkursseille, niin ei kielikään ole ongelma!

Puheista muistuu päällimmäisenä mieleen Markku Vehkaojan aamuhartaus. Hän oli nähnyt, kun isä talutti hyvin pientä poikaa kädestä niin, että lapsen jalat tuskin ylettyivät maahan. Määrätietoisesti isä meni eteenpäin, vaikka lapsi näki ympärillään monia houkuttelevia asioita. Ymmärsin, että isä oli Jumala, joka vie meitä lapsiaan kädestä pitäen eteenpäin, vaikka meilläkin on monet muut asiat mielessä. Toki paljon muitakin hyviä ajatuksia puhuttiin, mutta juuri tuo konkreettinen esimerkki jäi puhuttelemaan.

Frank och hans vänner -bändThure+HiikoHope-kuoro