-

|

Irak — toivoa raunioiden keskellä

EBF:n pääsihteeri Tony Peck kertoo pääsiäisviestissään matkastaan yhdessä norjalaisen Jan Saethren kanssa Irakiin, jossa he kävivät EBF:n edustajina huhtikuun alussa. He vierailivat alueilla, jotka vain kuusi kuukautta aiemmin oli vapautettu terroristeilta. He tapasivat matkallaan myös joitain pakolaisia Erbilissä, ”turvallisessa” kaupungissa maan kurdialueella.

Peck kertoo: – Kävimme suuren katolisen kirkon raunioilla, joka oli häpäisty ja poltettu. Kristillisiä yhteisöjä tuolla Niniven tasangolla on ollut olemassa lähes Kristuksen ajoilta saakka. Heidän lukumääränsä oli jossain vaiheessa noin 1,5 miljoonaa, mutta 2003 vuonna alkaneiden vainojen ja tappamisen seurauksena heitä on jäljellä siellä enää alle 250 000. — Useat pakolaiset eivät ole uskaltaneet palata takaisin, koska pelkäävät uutta vainon aaltoa.

— Mutta vaikka näimme todisteita Irakin uskoviin kohdistuneesta epäinhimillisyydestä ja väkivallasta, näimme myös merkkejä toivosta. Tapasimme matkallamme kaksi baptistipastoria, Aran Bagdadissa ja Sabrin Erbilissä. He molemmat ovat lahjakkaita ja sitoutuneita johtajia, jotka julistavat rohkeasti — sanomaa uudesta elämästä Kristuksessa. Ja heidän seurakuntiensa jäsenet vievät samaa sanomaa kaikille pakolaisille taustaan katsomatta ja täyttävät heidän ajallisia ja hengellisiä tarpeitaan.

Tapasimme myös tri Rabin, eläinlääkärin, joka pakeni muiden tavoin Erbiliin terroristien vallattua kaupungin, jossa he olivat asuneet. Erbilissä hän piti huolta pakolaisista auttaen heitä asumiseen ja koulutukseen liittyvissä asioissa, mutta nyt hän on palaamassa kotikaupunkiinsa aloittaakseen siellä jälleenrakentamisen, jotta sieltä paenneet voisivat palata takaisin. Rabi kertoo avoimesti siitä, että hän löysi uskolleen uuden todellisuuden ja syvyyden. Hän löysi uudestaan Raamatun totuudet.

Voit lukea lisää Rabista seuraavasta osoitteesta:

https://www.opendoorsusa.org/take-action/pray/richer-than-ever-before/