Kristinuskon tärkeimmät juhlapyhät ovat joulu ja pääsiäinen. Sen lisäksi, että ne tuovat meille tavallista pitemmät vapaat, ne muistuttavat meitä myös joka vuosi samoista, tutuista asioista. Jeesus syntyi tähän maailmaan, hän kuoli, hänet haudattiin ja kolmantena päivänä hän nousi kuolleista. Joulu on alku, pääsiäinen on päätös sille elämälle, jonka varaan koko kristinusko rakentuu.
Näiden juhlien väliin mahtuu kokonainen elämä, jonka merkitys on mittaamattoman suuri.
Jeesuksen julkinen toiminta oli vain noin kolmen vuoden mittainen, mutta millaisen jäljen se piirsikään juutalaisten nähtäväksi tuona lyhyenä aikana! Siitä kertovat meille Uuden testamentin neljä evankelistaa. Ne osoittavat selvästi sen, että Jeesus oli Vanhan testamentin lupaama Messias.
Jeesuksen opetus oli ainutlaatuista. Matteus kertoo, että kuulijat hämmästyivät hänen opetuksestaan, koska ”hän opetti heitä niin kuin se, jolla on valta, eikä niin kuin heidän kirjanoppineensa” (Matt. 7:29). Jeesus puhui arvovallalla. Vaikka hän oli Jumala, hän ei puhunut omiaan, vaan ainoastaan sitä, minkä sai Isältään (Joh. 12:49, 14:10). Lisäksi hän eli niin kuin opetti, mikä entisestään lisäsi puheiden painoarvoa. Niissä oli katetta.
Jeesus paransi myös valtavat määrät sairaita. Osa paranemisihmeistä kerrotaan meille yksityiskohtaisesti, paljon jää vain lyhyen maininnan varaan. Spitaaliset, halvaantuneet, kuurot ja sokeat saivat häneltä avun. Ei ihme, että samanlainen ihmetys, kuin hänen puheistaan, valtasi silminnäkijät. ”Hyvin hän on kaiken tehnyt. Kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan” (Mark. 7:37).
Jeesuksen kolmeen vuoteen mahtuu paljon muitakin ihmeitä. Hän ruokki tuhansia nälkäisiä, tyynnytti myrskyävän Galilean meren, herätti pienen tytön, lesken ainoan pojan ja Lasaruksen kuolleista. – Todisteita Jeesuksen messiaanisuudesta on niin valtava määrä, että Johannes toteaa, että tuskin koko maailmaan mahtuisivat ne kirjat, jos niistä kohta kohdalta kirjoitettaisiin (Joh. 21:25).
Kaikesta tästä huolimatta Jeesuksen ei annettu elää. Siitä kertoo pääsiäinen.
Kansa oli innostunut Jeesuksesta. Missä tahansa hän kulkikin, häntä kerrotaan seuranneen suuri joukko ihmisiä. Tämä ei kansan hengellisiä johtajia miellyttänyt. Jeesus oli heille kilpailija. He kadehtivat häntä. Oman valtansa menettämisen pelossa he päättivät, että Jeesuksesta oli päästävä eroon. Ongelmana oli vain se, miten. Juutalaiset elivät Rooman vallan alla. Rooman laki oli heidän lakinsa, mutta millä saada osoitetuksi, että Jeesus oli tuomittava kuolemaan myös sen mukaan?
Monta keskustelukierrosta piti käydä, monia Jeesusta vastaan suostuneita todistajia piti kuulla, ennen kuin vihdoin keino löytyi. Pääsiäisenä, juutalaisten Egyptistä vapautumisen juhlana, maaherralla oli tapana päästää vapaaksi yksi vanki (Matt. 27:15-). Ylipappien ja vanhinten yllyttämänä kansa huusi vapaaksi murhasta tuomitun Barabbaan ja vaati Jeesusta ristiinnaulittavaksi. Näin myös tapahtui.
Via dolorosaa, Kärsimysten tietä kulki maailmanhistorian merkittävin henkilö. Pilkattuna, hakattuna, orjantappurakruunun haavoittamana ja täysin valheellisin perustein tuomittuna kulki Jumalan Poika kohti Golgataa, kohti ristiä. Ihmiskunnan raskain rikos oltiin panemassa täytäntöön.
Pääsiäisaamu käänsi kuitenkin kaiken päälaelleen. Jumalan Poikaa ei hauta voinut pidättää. Hän nousi ylös! Siksi tänäkin pääsiäisenä tämä vanha, mutta aina tuore sanoma kaikuu kirkoissa ja rukoushuoneissa. ”Herra on todella noussut ylös” (Luuk. 24:34)!
Kuolema merkitsikin elämää. Siitä avautui ”lähde joka kumpuaa iankaikkiseen elämään” (Joh. 4:14b). Tänäänkin!
Anneli Lohikko
