-

|

Raili Huhtala palannut Suomeen

Raili Huhtala palasi maanantaina Sierra Leonesta Suomeen ulkoministeriön järjestämällä evakuointilennolla.

Suomen Baptistikirkon vapaaehtoislähettinä Sierra Leonessa palvellut Raili kertoo, että häneen oltiin ulkoministeriöstä puhelimitse yhteydessä perjantaiaamuna.

– Kerrottiin, että EU-kansalaisten evakuointilennolle olisi paikka sunnuntaina, jos otan sen vastaan.

Ulkoministeriöstä oli jo aiemmin tiedusteltu useampaan kertaan kirjallisesti mahdollista avun tarvetta. Raili kuitenkin koki viime viikon yhteydenottoon saakka, ettei Sierra Leonesta poistuminen ollut tarpeellista.

– Nyt päätin lähteä. Varsinaista vaaraa ei ollut, mutta työ olisi ollut varsin vähän ja se olisi tapahtunut jonkin aikaa neljän seinän sisällä. Koulut olivat jo kiinni. Kun tein lähtöpäätöksen, oli vielä vähän aikaa hyvästellä ystäviä ja jakaa pois ulkonaliikkumiskiellon ajaksi varattuja ruokia.  

Sujuva paluu

Railin paluumatka Suomeen alkoi Saksan valtion järjestämällä lennolla, joka poimi evakuoitavia myös Liberiasta. Jatkolento Brysselistä Suomeen taas ostettiin Suomesta käsin.

Raili Huhtala kuvattuna alkuvuodesta Sierra Leonessa.

– Odottelin jatkolentoa kellon ympäri. Seuranani oli yllättäen tutuksi tullut suomalais-sierraleonelainen aviopari. Miten voi olla mahdollista, että satojen Saksan suurlähetystössä rekisteröitymässä olleiden jonossa juuri minun perässäni oli henkilö, joka kysyi nimeni sattumalta nähtyään, puhunko suomea, Raili ihmettelee.

Paluulennon Saavuttua Helsinkiin, viranomaiset tekivät tarvittavat kyselyt ja tarkastukset. Taksi kotiin lähti välittömästi.

– Jätin suurimman osan tavaroista ulos pakkaseen, kuten tapanani on, ja nautin siskon tuomista hyvistä eväistä ja kauniista tulppaaneista, kertoo Raili kotiinpaluustaa.

Ulkoministeriöstä varmistettiin vielä tiistaina Railin päässeen turvallisesti kotiin.

Oikea aika

Kahden viikon kotikaranteeni tuntuu Railista tässä vaiheessa pelkästään hyvältä.

– Se on juuri nyt paikallaan. Oli rankkaa pohtia useita kertoja, pitäisikö lähteä vai jäädä. Isojen kysymysten äärellä koin kuitenkin selkeästi, että rukouksessa saa rauhan.

Jälkeen päin Raili huomaa monen työjaksoonsa liittyneen kesken olleen asian tulleen juuri paluupohdintojen sävyttämien viikkojen aikana sopivasti päätökseen.

– Nyt oli aika lähteä tauolle. Toivon, että pääsen palaamaan Sierra Leoneen koulujen taas alkaessa. Rukoillaan, että sikäläiset varotoimet purevat ja rukoukset kuullaan, jotta maa pääsisi vähällä taudin kourissa.