-

|

Uusia oppeja – vai paluuta lähteelle?

Marko Jauhiainen

Kristinuskon historian aikana on toistuvasti eletty jopa vuosisatojen ajan sellaisen perinteen tai tulkinnan mukaan, jonka myöhemmin onkin havaittu olevan ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa. Tähän kuvioon kuuluu myös se, että vaikka “uusi” (eli tosiassa raamatullisempi) näkemys on pikkuhiljaa voittanut uskovien enemmistön puolelleen, osa on syystä tai toisesta halunnut pitää kiinni vanhasta. Lisäksi mikään näistä muutoksista ei ole tapahtunut ilman merkittävää vastarintaa vanhan näkemyksen puolustajien taholta.

Esimerkkejä näistä muutoksista on useita. Protestantit uskovat Lutherin ja muiden uskonpuhdistajien oivaltaneen jotain sellaista, joka oli vuosisatojen saatossa katoliselta kirkolta unohtunut. Baptistiset liikkeet puolestaan ovat pitäneet kiinni uusitestamentillisesta kasteesta, vaikka monissa vanhemmissa kirkkokunnissa toimitaan edelleen vanhan tradition mukaan.

Tänä päivänä suurin osa kristikuntaa myös iloitsee Pyhän Hengen koko lahjarepertuaarista, joka löydettiin uudelleen vasta viime vuosisadan alussa – ja silti on miljoonia hurskaita kristittyjä, jotka uskovat osan lahjoista kuolleen apostolien mukana.

Näiden lisäksi on yritetty “elvyttää” myös muita Uudessa testamentissa mainittuja asioita, mutta niiden kannatus on ollut hyvin marginaalista. Tällaisia ovat muun muassa myrkkykäärmeiden käsittely tai leivänmurron yhteydessä tapahtuva jalkojen pesu. Näiden tapojen huonolle levikille on toki monia erilaisia syitä, mutta yksi lienee se, että niillä ei ole suoraa käytännön merkitystä seurakunnan hyvinvoinnille tai evankeliumin leviämiselle.

Uskonpuhdistus tähtäsi Raamatun palauttamiseen opin ja käytännön perustaksi tradition sijaan. Tämä ei täysin toteutunut, mutta pyrkimys kristillisen kirkon jatkuvaan reformaatioon on silti tavoittelemisen arvoinen päämäärä.

Valitettavasti sen toteuttamisessa on usein ongelmia. Jossain vaiheessa kristillisen yhteisön elinkaarta käy nimittäin yleensä niin, että yhteisön vallitsevia käytäntöjä aletaan lukea Uuteen testamenttiin sen sijaan että niitä muokattaisiin sen pohjalta.

Näin yhteisölle muodostuu asian suhteen sokea piste, jonka havaitseminen voi vaatia merkittävää Raamatun uudelleenlukua sellaisissa kohdissa, joiden tulkintaa on pidetty kaikkein itsestäänselvimpänä. Vallitsevan perinteen kyseenalaistaminen on vaikeaa myös siksi, että se merkitsee useimmiten omalta mukavuusvyöhykkeeltä poistumista.

Tämän päivän seurakuntia kohtaan kohdistuu monenlaisia muutospaineita sekä sisältä että ulkoa, eikä johtajien aina ole helppoa tehdä ratkaisuja, jotka ovat sekä teologisesti että pastoraalisesti kestäviä. Nyt jos koskaan on syytä rukoilla Reinhold Niebuhrin kuuluisaa rukousta mukaillen: Herra, anna meille lujuutta pitää kiinni asioista joita ei pidä muuttaa, rohkeutta muuttaa ne asiat joita pitää muuttaa – sekä viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.

Lue myös: Marko Jauhiainen: Haaste seurakunnille