Marko Jauhiainen

|

Jeesuksen seuraaja?

Tällä vuosituhannella monelle on tullut tutuksi “seuraamisen” käsite. Seuraamista tapahtuu Twitterissä, Youtubessa, TikTokissa, Instagramissa ja muilla sosiaalisen median alustoilla. Jos siis seuraat jotakuta, tarkoittaa se yleensä, että luet, kuuntelet tai katsot, mitä kyseinen henkilö on kirjoittanut, sanonut tai tehnyt. Seuraaminen on helppoa, sillä sinun ei tarvitse varsinaisesti tehdä mitään, eli voit olla jonkun seuraaja poistumatta kotoa.

Moni meistä seuraa Jeesusta samalla tavalla kuin somejulkkiksia. Saatamme säännöllisesti lukea kaikesta siitä, mitä Jeesus on tehnyt tai sanonut, mutta emme varsinaisesti tee sillä tiedolla mitään. Niinpä voimme jopa ajatella, että pystymme seuraamaan Jeesusta poistumatta kotoa.

Raamatussa “seuraaminen” on paljon enemmän kuin jonkun opetusten kuuntelua tai jonkin asian totena pitämistä. Niinpä esimerkiksi kun Paavali kehottaa lukijoitaan seuraamaan itseään tai Herraa (1. Kor. 4:16; 11:1; Ef. 5:1; 1. Tess. 1:6; 2:14; Hepr. 6:12), hän haluaa heidän toimivan itsensä tai Jeesuksen antaman esimerkin mukaan. Suomenkielisissä Raamatuissa “seuraajaksi” usein käännetty alkukielen sana mimetees tarkoittaakin henkilöä, jotka matkii tai imitoi toista.

Vanhassa testamentissa Israelin odotettiin monessa asiassa toimivan kuten heidän Jumalansa eli Jahve toimi(si), ja sama jatkuu Uudessa testamentissa. Jeesuksen seuraajien odotetaan toimivan kuten Jeesus toimisi. Hänen palvelutyönsä aikana se ilmeni muun muassa siten, että hänen opetuslapsensa – aikansa häntä seurattuaan – alkoivat tehdä samoja asioita kuin hän. Jeesuksen taivaasenastumisen ja Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen hänen seuraajansa jatkoivat Mestarinsa työtä. Tämä työ ei suinkaan päättynyt ensimmäisellä vuosisadalla, vaan se jatkuu yhä. Jokainen, joka oikeasti seuraa Jeesusta, on kutsuttu osallistumaan tähän työhön.

Monelle Jeesus ei ole Herra, jonka tavoin pyritään toimimaan, vaan apumies ja roskakuski, johon turvaudutaan vain silloin, kun tarvitaan apua tai pitää hieman siistiä jotain oman elämän osa-aluetta. Tällöin ei ole kyse siitä, että olet vaihtanut oman elämäsi hänen elämäänsä (Gal. 2:20). Pikemminkin olet kuin useimmat siivosyntiset suomalaiset, mutta Jeesus-lisukkeella: käyt kirkossa kerran viikossa, luet Raamattua silloin tällöin ja hädän tullen turvaudut rukoukseen.

Jeesus avasi sinulle tien Isän yhteyteen, mutta sinut on myös kutsuttu Pojan kaltaisuuteen ja Pyhän Hengen kumppanuuteen tässä maailmassa. Jeesus ei siis ainoastaan pelasta sinua, vaan johdattaa sinua kanssaan niiden pariin, jotka eivät vielä häntä tunne, sekä toimimaan siellä kuten hän. Oletko valmis seuraamaan häntä?