Sekä Helsingissä että Espoossa kokoontuva United Community Church pyrkii laajentamaan englanninkielistä toimintaa myös muualle maahan. United Community Church (UCC) on kansainvälinen englanninkielinen seurakunta. Seurakunnan jäsenistä noin puolet on ulkomaalaistaustaisia –…
Tammikuun 13. päivä käydyn dialogin aiheena oli kirkkona eläminen korona-aikana ja kristillisen perinteen välittäminen eteenpäin. Finlands svenska baptistsamfund, Suomen Baptistikirkko ja Suomen evankelisluterilainen kirkko järjestivät yhdeksännen teologisen neuvottelunsa etäkokouksena koronapandemian…
Kurun Lähdekorvessa Baptistikirkon ja Tampereen baptistiseurakunnan yhteistyössä järjestämälle leirille ovat tervetulleita vähintään kymmenen vuotta tänä vuonna täyttäneet tai täyttävät varhaisnuoret ja nuoret. Klikkaa kuvaa tarkastellaksesi mainosta lähemmin.
Suomen Raamattuinstituutti lähettää vappupäivänä 1.5. nettikirkon kello 11 Turun baptistiseurakunnan YouTube-kanavalla. Tilaisuuden johtaa seurakunnan pastori Heikki Järvi. Jumalanpalveluksessa saarnaa instituutin rehtori Pauli Rahkonen. Tallenne on katsottavissa myös jälkikäteen. Sunnuntaina 3.5.…
Suomen baptistikirkon Vaajakoskella kesäkuussa 2020 järjestettäviksi aiotut kesäjuhlat eivät tule toteutumaan perinteisinä juhlina. Juhlien sijaan järjestetään kaksi erityistä kello 11 lähetettävää suoratoistotilaisuutta sekä sunnuntaina 7.6. että sunnuntaina 14.6. Sunnuntain 7.6.…
Baptistikirkon verkkosivut ja lehti alkavat kulkea käsi kädessä. Lari Kemiläinen Kun Suomen Baptistikirkon lehti Kodin Ystävä uudistui vuonna 2010 ja sen nimi muutettiin Baptisti.fi:ksi, oli yhtenä johtoajatuksena hyödyntää lehden ja…