Sara Kolomainen Gospelin suomenmestaruuskilpailun kulmapalat asetettiin kohdilleen Helsingissä Rene Hurstin johdolla 15 vuotta sitten. Helsingistä kilpailu matkasi Mäntsälän kautta Keuruulle. Siellä kilpailua on järjestetty vuodesta 2005 lähtien Markku Sandbergin kipparoimana.…
Laitoin opetusharjoitteluaikoina seitsemäsluokkalaiset piirtämään ikonitaiteen tarkkoja sääntöjä löyhästi noudattaen oman huoneensa paraatipaikalle sopivia kuvia, nykyihmisen ikoneita. Useassa niistä oli omenan kuva. Puraistun omenan. Symbolienlukutaidon kehittymisen nimissä läväytin omenat dokumenttikameralle (avaruusajan…
Sara Kolomainen Katselen kirkossa kanssani Jumalaansa ylistävää lähes 200 kristityn joukkoa. Pian tämä parvi lähtee lentoon. Osa lennähtää liikkeelle päättäväisen kotkan, osa luottavaisen linnunpojan elkein. Meidät on kutsuttu Jeesuksen todistajiksi.…
Anneli Lohikko Tampereen Baptistiseurakuntaa ovat jo vuosien ajan rikastuttaneet ihmiset eri puolilta maailmaa. Jokainen sunnuntain tilaisuus tulkataan englanniksi, jotta nekin, jotka eivät osaa suomea, voivat olla osa jumalanpalvelusyhteisöä. Lokakuussa heidät…
Jeesuksen aikalaisten sanonta osoittautui taaskin turhan kyyniseksi, kun Euroopan baptistikirkot kokoontuivat hänen kotikaupunkiinsa. Jari Portaankorva Euroopan baptistikirkkojen vuosittainen kokoontuminen oli tänä vuonna Nasaretissa. Kaupunki on Vapahtajan kotikaupunki, jossa hän vietti…
Joulun ydin avautuu Luukkaan evankeliumin kiitosrukouksissa. Luukas kertoo evankeliumissaan yksityiskohtaisesti Vapahtajan syntymästä. Monet ihmiset saivat nähdä Jumalan suurimman ihmeen omin silmin. He pukivat hämmästyksensä kiitoslauluiksi ja rukouksiksi. Luukkaan jouluevankeliumi on…
Lari Kemiläinen Kaverini Marko jakoi Facebookissa Wired-lehden artikkelin, jossa listattiin viisi parasta lelua kautta aikojen. Lista koostui viidestä klassikkolelusta, joiden suosio ei perustu hyvään markkinointiin tai huolelliseen brändin rakentamiseen. Näiden…
Viime jouluna tulimme kotiin mummolavierailulta vain huomataksemme, että keittiön pöytä oli sillä välin palanut piloille. Kynttilä oli unohtunut palamaan ja lasinen kynttilänjalka hajonnut sirpaleiksi. Olimme äimänä, kun hiileksi palaneen alueen…
Turkin ainut baptistiseurakunta on vahvasti Jumalan käytössä. Anneli Lohikko Kaikki alkoi pienestä kotisolusta. Turkkilainen Ertan Cevic ja hänen saksalainen vaimonsa Marlene asuvat Izmirissä, Raamatun Smyrnassa. Heidän kodissaan alkoi kokoontua pieni…
Matkalla oman rikkinäisyyden kohtaamisesta haavoitettujen auttajaksi On lämmin elokuinen päivä. Olen tullut Tuula ja Urho Kolomaisen kotiin Tampereen Hyhkyyn – juhlimaan Tuulan valmistumista sielunhoitokoulutuksesta noin kuukausi aikaisemmin. Isäntä on Pohjanmaalla…