Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin Olin todella väsynyt. Väsynyt ja uupumuksen masentama. Ahdisti, kun en ehtinyt tehdä työtäni kunnolla. Tuntui, etten enää osaakaan, ammattitaitoni oli kadonnut kiireen ja selviytymisen…
Kas, Kiinassa tapahtuu kummia, miljoonakaupungit ovat hiljenneet, kadut kolkon tyhjiä. Muttei se meitä koske. Mitäs myyvät uhanalaisia, toistensa päälle ulostavia eläimiä epämääräisillä toreilla. Meillä on yhteiskunta, jossa korkean koulutustason tuottama…
Pysyvyys on jotain sellaista, mikä ei muutu. Viime viikkojen ajan olen pohtinut pysyvyyttä ja sen merkitystä arjessani. Pysyvyyden synonyymi on muuttumattomuus, josta myös Raamattu paljon puhuu. Muuttumattomuus tuo turvaa. Minulla…
Raili Huhtala palasi maanantaina Sierra Leonesta Suomeen ulkoministeriön järjestämällä evakuointilennolla. Suomen Baptistikirkon vapaaehtoislähettinä Sierra Leonessa palvellut Raili kertoo, että häneen oltiin ulkoministeriöstä puhelimitse yhteydessä perjantaiaamuna. – Kerrottiin, että EU-kansalaisten evakuointilennolle…
Vaajakosken baptistiseurakunta avaa etärukouskokouksensa ovet kaikille halukkaille. Nettirukouskokous alkaa kello 18. Tänään yhteisen rukouskokouksen johtaa seurakunnan pastori Iisak Liukko. Voit osallistua kokoukseen tietokoneen tai puhelimen välityksellä. Tästä linkistä pääset mukaan.…
”Kaksi vankia katseli ulos sellinsä ikkunasta yön pimeinä tunteina. Toinen vangeista näki ankean vankilan pihan ja korkeat muurit. Heistä toinen kohotti katseensa ylös ja näki kauniin tähtitaivaan.” Maailman tilanne on…
Tätä tekstiä kirjoittaessani koronavirus on rantautunut Suomeen. Sairastuneita on jo satoja. Tietoisuus tuhansista kuolleista Italiassa ja sadoistatuhansista sairastuneista ympäri maailmaa tuo mukanaan voimattomuuden tunteen. Länsimainen sivistyksemme ja kulttuurimme ei luonutkaan…
Työjaksolla Sierra Leonessa parhaillaan oleva Suomen baptistikirkon ja Euroopan baptistien lähetysliiton lähetti Raili Huhtala päätti pysyä maassa koronapandemiasta huolimatta. Päätöksellä on myös lähetysliiton hyväksyntä. "Maailmantilanteesta johtuen ohjelmaani tulee pakostakin muutoksia.…
Koronatilanteen vuoksi baptistikirkon seurakunnat eivät toistaiseksi kokoonnu jumalanpalveluksiin. Baptistikirkko tarjoaakin kotisohvalta saavutettavan vaihtoehdon ottaa osaa jumalanpalvelukseen. Seurakuntien yhteistyönä toteutettava suoratoistettava jumalanpalvelus koostuu yhteislauluista, todistuspuheenvuoroista sekä saarnasta tai opetuksesta. Perusasiat baptistikirkon…